Uusi sivu käännetty

Uudet osuuskunnat pystyssä ja on Miete Creationsin aika kirjoittaa blogia. Pariin kuukauteen on kuulunut palavaa intoa ja turhautunutta odottamista. Välillä pitää polkea paikoillaan, että voidaan harpata kunnolla. Meno onneksi tasoittuu yhteistyön ja jokaisen dialogin kautta. Luottamus omiin tiimeihin ja rinnakkaisiin osuuskuntiin on kasvanut ja akatemia menee kohti sitä, mitä sen arvot ajavat. Omiin ja toisten taitoihin luottamista ja paremman oppimisympäristön rakentamista.

Akatemia on ensimmäisiä paikkoja missä tuntuu, että omalla toiminnalla ja sanomisella on suoraa vaikutusta. Puheet kirjoitetaan muistiin ja tekeminen noteerataan. Epäkohtia pohditaan yhdessä ja niihin haetaan ratkaisuja heti. Ihmiset puhuvat rohkeasti suoraan ja luottavaisesti. Tämä on yksi suurimmista syistä, miksi töihin on mukava tulla joka päivä. Mikään ei kaiherra mieltä, kun ne käsitellään yhdessä.

Yleisin kysymys mitä olemme kuulleet akatemian ulkopuolisilta, on että ”Teemmekö oikeasti rahaa siellä?” Totta kai teemme! Pyöritämme yrityksiä, joiden tarkoitus on tehdä voittoa ja sitä kautta harjoittelemme oikeaa liiketoimintaa. Meillä on täysi vapaus toteuttaa liikeideoita millä tahansa mittapuulla ja alalla, kuin haluamme. Haluan silti muistuttaa, että rahavirta ei ole akatemiassa se pääasia. Vaikka raha on aina mukava lisä ja yksi menestyksen mittareista, se silti on kovan työn viimeinen lopputulos. Sitä ennen on opittu paljon uutta, epäonnistuttu näyttävästi ja kasvettu sekä tiiminä, että yksilönä. Entiseen koulutustapaan ei ole enää paluuta tämän jälkeen.

Akatemian ajatukset siirtyvät kovaa tahtia kesää kohti. Moni meistä haluaa jäädä työskentelemään kesäksi omiin osuuskuntiin ja jatkaa menestymistä sen kautta. Osuuskuntien välillä on kova ”pöhinä” käynnissä kesän tulevista tapahtumista ja niiden tuomista bisnesmahdollisuuksista.

Tämän lisäksi haluisimme tehdä akatemiasta vielä isomman tekijän Joensuuhun ja saada uutta verta hakemaan mukaan. Tavoitteena on tuplata hakijamäärät ja saada mahdollisesti uusia koulutuslinjoja mukaan. Jos sinä lukija mahdollisesti olet kiinnostunut akatemian toiminnasta, niin kannustan ehdottomasti hakemaan mukaan. Pääset suoraan tekemään töitä oikeille asiakkaille, motivoivan oppimisympäristön ja monipuolisen verkoston suorilta käsiltä. Henkilökohtaisesti voin sanoa, että pelot tulevaisuuden työllistymisestä ovat kadonneet akatemian myötä. Jos silti epäilyttää, niin kannattaa tulla käymään akatemialla ja nähdä toiminta omin silmin. Tietty maanantait ja perjantait on pyhitetty akatemian dialogeille, joten muina päivinä tervetuloa mukaan! 

Kirjoittanut Tari Ramberg