Survival guide: Y-akatemia. 10 winkkiä tiimioppijalle!

Aiemmin syksyllä olin kuuntelemassa erästä luentoa, joka sai minut ajattelemaan asioita, jotka ovat olleet tärkeitä oman akatemiamatkani aikana. Omalla matkallani akatemiassa olen toiminut erilaisissa tehtävissä (mm. tiimiliideri, viestintätiimin jäsen jne) ja sitä kautta olen huomannut asioita, jotka ovat avuksi jokaiselle tiimioppijalle. Ajattelin haastaa itseäni ja kirjoittaa blogitekstin näistä asioista.

Joten tässä tulee:

10 winkkiä tiimioppijalle:

  1. Tee muistiinpanoja
  • Ihmisen aivot ajattelevat päivittäin noin 60 000 ajatusta, joten kaikkea ei voi muistaa. Lisäksi hyvin tehdyistä muistiinpanoista tulee helposti esille ajatuksia ja kolahduksia, joita voit reflektoida myöhemmin. Eli tee muistiinpanoja, etenkin dialogeissa.
  1. Suunnittele
  • Y-akatemian arki on ajoittain todella hektistä ja kiinnostavia asioita tuntuu tulevan eteen joka viikko entistä enemmän. Suunnittele mitä haluat tehdä milloinkin, ja mitkä asiat ovat tärkeitä oman substanssiosaamisesi ja tiimin kehityksen kannalta.
  1. Ole ajoissa
  • Tiimin yhteinen aika vähenee aina silloin, kun joku/jotkut ovat myöhässä sovituista aikatauluista. Esimerkki: kymmenen hengen tiimin dialogista yksi ihminen on myöhässä 10 minuuttia, on tiimin työajasta menetetty yhteensä 90 minuuttia (9 x 10 = 90 min)
  1. Puhu suoraan
  • Kunnioittavasti suoraan puhuminen asioista on yksi dialogin perusperiaatteista. Tämä kasvattaa avoimuutta ja luottamusta tiimissä, eikä asiat jää kaivelemaan takaraivoon, kun niistä voidaan puhua rehellisesti tiimin kesken.
  1. Uskalla heittäytyä
  • Raffihaasteiden kahta sankaria lainatakseni ”uskalla ottaa ensimmäinen askel”. Muutos ja uudet asiat ovat jännittäviä, ja se kuuluu asiaan. Mutta muista että akatemia on turvallinen ympäristö kokeilla eri asioita ja tiimi tukee aina. + Mitä sitten jos mokaa? Kaikki meistä tekee virheitä. Akatemiassa tärkeää on ottaa virheistä oppi irti ja jatkaa matkaa kohti seuraavaa haastetta!
  1. Kysy
  • Väitän että edelleen tulee viikoittain (jopa päivittäin) asioita eteen, joissa joutuu turvautumaan Haluatko miljonääriksi-ohjelmasta tuttuun oljenkorteen: kilauta kaverille. Akatemia on täynnä tietoa, ja vastaus kysymyksiin löytyy kyllä. Ja jos ei heti löydy, niin sitten se selvitetään yhdessä.
  1. Ole kärsivällinen
  • Tiimin kehittyminen ja akatemian arjen sisäistäminen vaatii aikaa. Kun joukko opiskelijoita laitetaan istumaan samaan ympyrämuodostelmaan ( jota me kutsumme Riiheksi) ja tehtäväksi annetaan perustaa osuuskunta loppuopintojen ajaksi saattaa kärsivällisyys olla koetuksella jossakin vaiheessa. Akatemialla on kuitenkin ollut tapana sanoa: Luota prosessiin.
  1. Lue/kuuntele kirjoja
  • Kirjat ovat iso osa akatemialaisten arkea ja opintoja. Niitä ei kuitenkaan kannata ajatella mörkönä, vaikka ei olisi ikinä lukenut yhtään kirjaa kannesta kanteen. Kirjoista saatava teoriatieto on erittäin tärkeää kehittymisen ja oppimisen kannalta. Muista että äänikirja on ihan yhtä mainio väline kuin fyysinen kirja, toiselle jopa parempi. Suosittelen myös aloittamaan lukemisen/kuuntelemisen heti akatemiaopintojen alussa, jotta siitä muodostuisi tapa. Kirjawinkkejä voit saada esimerkiksi muilta opiskelijoilta, valmentajilta, YPK:sta, esseepankista tai biisonipassista ( joka valmistuu syksyn aikana).
  1. Vietä yhteistä aikaa tiimisi kanssa
  • Yhteinen aika on välttämätöntä tiimin kehityksen kannalta. Eli vietä aikaa tiimisi kanssa esimerkiksi toimistolla työskennellen, kirjastossa lukien tai vaikka tiimin yhteisissä illanvietoissa.
  1. Tutustu ihmisiin
  • Jokainen meistä on omanlaisensa persoona, ja tarinoita riittää varmasti kerrottavana kaikilla meillä. Erilaiset ihmiset ovatkin akatemian ehkäpä hienoin juttu, ja siitä kannattaa ottaa kaikki irti mitä vaan voi! Joten istahda vaikka käytävälle kahville uusien tyyppien kanssa ja vaihda ajatuksia.

 

Tässä vaiheessa jos olet vielä kärryillä tästä blogitekstistä niin saatat pohtia että miten johdannossani mainitsema luento liittyi näihin vinkkeihin?  Noh, kyseessä oli Johannes ”Hatsolo” Hattusen show, joka käsitteli asennetta. Loppujen lopuksi hyvällä asenteella ja tiimin voimalla pääsee läpi vaikka sen kuuluisan harmaan kiven.

+1 Asenne =

1.Ilmesty paikalle

2.Tee parhaasi

3.Ole hyvä tyyppi

4.Hymyile

(by Johannes ”Hatsolo” Hattunen)