Idiootit ympärilläni

1. Kirja: Idiootit ympärilläni – Kuinka ymmärtää muita ja itseään?
2. Kirjoituspäivämäärä 17.6.2019
3. Esseen kirjoittaja: Esko Tiainen
4. Kirjapistemäärä: 2
6. Kirjoittaja: Thomas Erikson
7. Opintojakso: Tiimioppijan matkaeväät

 

Tästä kirjasta on ollut paljon pöhinää y-akatemian aikana ja kehujen vuoksi kirja oli päätynyt omallekin lukulistalle. Pienimuotoisen treenihaasteen merkeissä äänikirja sujahti oikein mukavasti ja se tempaisikin mukaansa nopeasti.

 

Odotukset olivat alusta pitäen todella korkealla ylistävien arvioiden pohjalta, alussa kirja tuntui kuitenkin hieman sekavalta, kerrotuissa asioissa oli havaittavissa pieniä toistamisen merkkejä, enkä päässyt kunnolla kärryille, mitä kirjoittaja haki. Kirjaa kuunnellessani ja ihmistyyppien luonteenpiirteiden avautuessa minulle heräsi ajatuksia siitä, että onko liian kaukaa haettua lähteä lokeroimaan ihmisiä erilaisiksi ihmistyypeiksi, koska onhan meissä aina paljon yksilöllisiä eroja monien samankaltaisuuksien lisäksi.

 

Siinä vaiheessa, kun olin kuunnellut ensimmäiset osiot ja kaikki neljä ihmistyyppiä olivat avattu, aloin pohtimaan edellämainittuja ajatuksiani: Itse asiassa, jatkuvasti mieleen alkaa tulla läheisiä ystäviä ja kavereita, jotka pystyisin mielestäni lokeroimaan lähes täydellisesti tietyn ihmistyypin kohdalle. Tässä vaiheessa aloin ymmärtämään sisältöä paremmin. Kirjoittajan tarkoituksena ei ollutkaan edes lokeroida ihmisiä yhteen tiettyyn ihmistyyppiin, vaan 85% ihmisistä löytyy useita eri värien piirteitä. Olin kuitenkin pystynyt jo tunnistamaan ihmistyyppejä verratessa monta tuttavaa, jotka mielestäni kuvaisivat erittäin vahvasti ainoastaan yhtä tyyppiä ja vielä enemmän tuli mieleen henkilöitä, keitä voisi jaotella useampaan. Selkeästi siis jotain perää. Kokonaisuus ja raamit alkoivat tässä vaiheessa selkenemään itselle entistä paremmin ja tulevien osioiden myötä aloin hahmottamaan kirjan teemaa entistä syvällisemmin ja moniuloitteisemmin.

 

Olen ollut osana todella monia, hyvin erilaisia yhteisöjä ja useasti havahtunut miettimään, miksi joku yhteisön jäsen toimii tietyllä tavalla. Olen mielestäni melko rauhallinen ihmisluonne, mutta usein olen hiljaa sisimmässäni ärsyyntynyt jonkin henkilön toimintatavasta siksi, koska en ole kerta kaikkiaan ymmärtänyt ollenkaan toiminnan syytä. Tavallaan, kun on tottunut olemaan todella kriittinen ja arvioiva omalle toiminnalle, vaatii sitä myös muilta, vaikkei sitä aina näyttäisikään ulospäin. Uskon, että ajan kanssa pystyn ymmärtämään jatkossa yhä enemmän erilaisten ihmisten toimintatapoja ja se, miten itse toimisin tietyssä tilanteessa, ei ole millään tasolla luonnollista jollekin toiselle henkilölle. Jotkut toimivat tietyllä tavalla, koska se on heidän temperamentilleen ja luonteelleen ominaista, eikä siinä ole mitään. Se vain yksinkertaisesti on niin. Ja kun puhutaan yhteisön toiminnasta ja tekemisen laadusta, tämä on lisäksi ehdottoman tärkeää.

 

Nyrkin lailla itseeni upposi mukavalla humoristissävytteisellä tavalla kerrotut konfliktiosiot: kuinka välttää niitä ja kuinka selvittää ne entistä laadullisemmin sekä kuinka konflikteja voi halutessaan aiheuttaa erilaisille ihmistyypeille. Uskon, että sain näistä osioista valtavasti siitä syystä, että pystyin kuvittelemaan mielessäni tilanteet täysin tietyn ihmistyypin omaavien läheisteni kanssa ja vien kyllä muutaman vinkin kokeilumielessä käytäntöön, koska heidän kanssaan tulee hyvin usein kohdattua monenlaisia konfliktitilanteita.

 

Kuten kirjoittaja kirjan loppupuolella mainitseekin, tulee muuttujat ja yksilölliset tekijät ottaa aina huomioon, eikä kirja tarjoa valmiita yksityiskohtaisia ratkaisuja, vaan tilanteen mukaan muokattavissa olevia raameja. Jokaisesta ihmistyypistä sai kirjan myötä todella laajan käsityksen ja tuntemiaan henkilöitä alkoi arvioida välittömästi, minkä eri värien ihmistyyppejä henkilö edustaa. Mutta kuten aiemmin sanottua, valtaosassa meistä on useita värityyppejä ja vain pienessä osassa vain yhtä tai kaikkia neljää.

 

Mitä otsikkoon tulee, ympärilläni ei ole todellakaan idiootteja. Ainoastaan itseni kanssa erilaisia ja osaltaan samanlaisia ihmisiä ja meidän erilaisuutemme – toivottavasti jollain tasolla, joskus –  tiimiytyvässä maailmankaikkeudessa on kaiken edellytys. Parempi siis oppia ymmärtämään muiden erilaisuutta, mutta myös syitä sille, mihin oma toiminta pohjautuu.