Kirja: Idiootit ympärilläni
Kirjan kirjoittaja: Thomas Erikson
Päivämäärä: 27.8.2019
Kategoria: Tiimiyrittäjyys
Kirjapisteet: 2
No niin, olihan tämä kohukirja pakko lopulta lukea. Thomas Eriksonin kirja on ollut viime vuosien aikana niin paljon esillä, että oli perehdyttävä vihdoin mistä tässä tarkemmin ottaen on kyse. Kun jatkuvasti kuulin pohdintoja omista väripersoonista ja kuinka eri värit tulevat toimeen, koin että lukematta kirjaa en pysty osallistumaan tähän keskusteluun. Kuulin myös, että jotkut ovat hurahtaneet kirjaan niin, että tekevät väritulkintoja jo liian tarkkaan, eivätkä näe ihmisiä muuten kuin värien kautta. Tällaista innostuneisuutta synnyttäneeseen teokseenhan oli perehdyttävä! Kirjan on luvattu auttavan erilaisten käyttäytymismallien tunnistamisessa ja toimimaan erilaisten (väri)persoonien kanssa. Akatemiassa työskennellään tiiviisti muiden ihmisten kanssa ja onhan meillä jo tavoitteenakin olla mahdollisimman monipuolinen porukka – eri väripersoonia siis taatusti mahtuu joukkoon ja niiden toimintamallien tunteminen on hyödyllistä.
Eriksson siis jakaa ihmiset käyttäytymismalliensa mukaan neljään eri väriin: punaiseen, keltaiseen, vihreään ja siniseen. Runsaan aiheesta keskustelun vuoksi minulla oli pieni käsitys eri väripersoonien ominaisuuksista jo ennen kirjan lukemista, mutta aiheeseen syvemmin perehtyminen avasi asiaa ihan eri tavalla. Karkeasti luokiteltuna punainen on asiakeskeinen ekstrovertti, keltainen ihmiskeskeinen ekstrovertti, vihreä ihmiskeskeinen introvertti ja sininen asiakeskeinen introvertti. Erikson kuvaa kirjassaan millaisina eri värit näkevät itsensä ja kuinka muut näkevät heidät. Jo pian kirjan alkuvaiheessa aloin huomaamattani hakemaan tosielämän esimerkkejä eri väreille ja näin käyttäytymismallit oli helppo oppia ja muistaa. Välillä nauratti, kuinka osuvia kuvauksia osa väreistä oli. Näissä tapauksissa henkilöiden persoonallisuus on painottunut selkeästi yhteen väriin. Suurinta osaa ihmisistä ei voi kuitenkaan luokitella suoraan yhden väriseksi, vaan olemme usein sekoituksia kahdesta tai kolmesta väristä. Oli tietysti mielenkiintoista pohtia myös, minkä värinen itse olisi. Olin tehnyt aikoinani jonkun pikaisen nettitestin, jonka mukaan olin sininen ja kirjan aloittaessani lähdin oikeastaan vain hakemaan vahvistusta tälle testitulokselle. Hyvin pian minulle kuitenkin selvisi, ettei tuo testitulos ihan taidakaan pitää paikkaansa. Joitain yhteneväisyyksiä löytyi varsinkin työminästä, mutten pitäisi sitä missään nimessä vallitsevana värinä. Moni sanookin tunnistavansa värien vaihtelua työ- ja vapaa-ajan välillä ja työssä jokin väri saattaa olla vahvemmin esillä kuin esimerkiksi läheisten kanssa ja toisin päin. Kirjan luettuani sanoisin olevani itse vihreä, kunnon lorauksella keltaista. Olisi mielenkiintoista pohtia värejä myös tiimien kesken ja katsoa, tulkitsevatko muut väriasiat samalla tavoin kuin itse. Yksi meidän pinkkutiimeistä tekikin näin jo melko pian aloittaessaan ja joissain tapauksissa omat tulkinnat omasta persoonasta poikkesivat merkittävästi muiden mielipiteestä. Tätä esseetä kirjoittaessa aloin pohtimaan, millaisia tiimejä akatemiaan syntyisi, jos tiimejä jaettaessa käytettäisiinkin apuna väripersoonia Belbinin tiimiroolitestin sijasta. Pieni kertaus Belbinin rooleista kuitenkin näytti, että roolit saa itse asiassa jaettua aika selkeästi väripersooniin, joten tällainen jakohan on tullut jo itse asiassa tehtyä.
Kirjan nimi kuvaa sitä, kuinka joskus saattaa tuntua siltä, että muut ihmiset kommunikoivat tai käyttäytyvät ”väärin” ja siksi tuntuu kuin ympärillä olisi vain idiootteja. Tällainen vääränlainen käytös todennäköisesti vain johtuu siitä, että henkilö on kanssasi eri värinen ja hän vain toimii omasta mielestään oikealla tavalla. Koinkin kirjan parhaaksi anniksi sen, että siinä kuvattiin laajasti, millainen toiminta ja viestintä on kullekin värille ominaista. Tätä tietoa hyödyntämällä pystytään mahdollisesti välttymään konfliktitilanteilta (sanoinhan jo olevani vihreä?) ja helpottamaan yhteistyötä ja kommunikointia hyvinkin erilaisten henkilöiden välillä.
Väripersooniin tutustumisesta on varmasti hyötyä kaikille tiimeissä työskenteleville ja ylipäätään ihmisten kanssa kommunikoiville. Itseään tai muita ei kannata alkaa muuttamaan, mutta kirjan oppien avulla pystyy valitsemaan esimerkiksi oikeat tavat kommunikoida eri persoonien kanssa. Sininen tarvitsee paljon faktaa ja tutkimustietoa, kun taas keltaiselle on tärkeää, että tekeminen on hauskaa. Persoonien tunnistaminen ja oikeat viestintätavat valitessa tekeminen sujuvoituu ja yhteisymmärrys on helpompi löytää. Kirjan lukemisessa oli kuitenkin myös yksi haittapuoli. Kun väripersoonat olivat tulleet tutuksi, tuli jonkun aikaa kuljettua niin sanotut värilasit päässä. Minusta tuli siis juuri se tyyppi, joka laittoi ihmisiä eri värilokeroihin ja hämmästytti muita puheilla punaisista ja sinisistä ihmisistä. Ei väritulkinnassa kuitenkaan ole mitään pahaa, kunhan muistaa, ettei väripersoonat ole kaiken kattavia, vaan jokaisella on oma persoonansa eikä kaikkea toimintaa voi pelkillä väreillä selittää.