Johtajuuden ristiriidat

Kirja: Johtajuuden ristiriidat

Kirjan kirjoittaja: Alf Rehn

Päivämäärä: 17.11.2019

Essee: Kreeta Järvelä

Kirjapisteet: 2

 

Johtajuuden ristiriidat

 

Kirja on kirjoitettu ajatuksella, että johtajuus ei ole yksinkertaista ja yksiselitteistä. Kirjan kirjoittaja kuvaa johtajuuden olevan ilmiönä ja toimena moninainen ja ristiriitainen. Se on kaukana yksinkertaisesta käytännöstä ja sääntökokoelmasta, niin kuin monet muut johtajuuden kirjat antavat olettaa. Johtajuus ei ole insinööritieteen kaltaista, se on sumeampaa ja epämääräisempää. Johtamistiede on moninaista, jossa kaikki liittyvät kaikkeen. Johtajuus tapahtuu ihmisten kanssa, täynnä tunteita, tulkintoja ja kulttuureja. Johtajat ovat ihmisiä, ei koneita. Tunteet ja tulkinnat saavat hetkessä positiivisen viestin muuttumaan negatiiviseksi ja jo pieni kehonkieli voi vaikuttaa esimerkiksi siihen, miten johtajien päätökset otetaan vastaan.

 

Kirja on kirjoitettu mielenkiintoisesti selventäen, mitä johtajuuden ristiriitaisuus tarkoittaa. Kirjassa on kuvattu ristiriitaisuuksia kertomalla ensin jotakin mitä johtajuus on, ja sitten kerrottu sama asia päinvastoin. Ensin on kerrottu, että johtaminen on onnistumista ja seuraavassa kappaleessa taas kerrotaan, kuinka johtaminen on epäonnistumista. Molemmat kuuluvat johtajuuteen, vaikka nämä asiat ovatkin toistensa vastakohtia.

 

Kirjaan on listattu pieniä ja suuria paradokseja ja ristiriitoja. Jokainen listatuista asioista valottaa asioita, joita johtajan on jatkuvasti tehtävä. Jokainen valinta vaikuttaa johonkin. Joku asia jää tekemättä, joku tie kulkematta ja aina joku voi pahoittaa mielensä. Johtajilta vaaditaan paljon ja välillä asiat ovat ristiriitaisia. Nämä kuuluvat johtajuuteen, eikä johtajuus ole helppoa. Kirja ei ole kirjoitettu ajatuksella minkälainen johtajan tulisi olla, vaan kertoo miten iso ja moninainen asia johtajuus on.

 

Kirjasta sai paljon uusia havaintoja ja pohdintoja mitä ei aikaisemmin ole ajatellut. Kirja on kirjoitettu selkeästi helposti luettavaksi ja niin, että mielenkiinto säilyi yllä koko kirjan lukemisen ajan.