Psykopaatit ympärilläni

  1. Kirja: Psykopaatit ympärilläni
  2. Kirjoituspäivämäärä: 2.7.2019
  3. Esseen kirjoittaja: Joose Homanen
  4. Kirjapistemäärä: 2
  5. Kirjoittaja: Thomas Ericson
  6. Opintojakso: Tiimioppijan matkaeväät

Moni Akatemialainen on kuluneen alkuvuoden aikana lukenut Thomas Ericsonin Idiootit ympärilläni, samaan kirjasarjaan kuuluu myös Psykopaatit ympärilläni- Kuinka tunnistaa ja välttää manipulointi? Idiootit ympärilläni oli sen verran mielenkiintoinen opus, joten päätin myös tutustua “psykopaattikirjaan”.

Psykopaatit ympärilläni oli mielestäni hieman omituinen kirja, josta sai päällimmäisenä ajatuksen että kaikki persoonallisuushäiriöistä kärsivät henkilöt ovat psykopaatteja. Kirja myös mielestäni pelotteli mielestäni sillä, että lukijan lähipiirissä olisi joku psykopaattinen henkilö. Kirjassa oli kuitenkin myös mielenkiintoisia ja ajatuksia herättäviä kappaleita.

Ericsonin mukaan psykopaatteja on 2-4 prosenttia koko väestöstä, joka tarkoittaa sitä, että suomessa on reilu 100 000 psykopaattia, eli todennäköisesti minäkin olen joskus törmännyt psykopaattiin. Ericson kertoo myös että myös kolme neljästä psykopaatista on miehiä, mutta toisaalta naispuolisia psykopaatteja ei välttämättä voida tunnistaa yhtä helposti, sillä heidän käyttäytymismallinsa eroaa huomattavasti miespuolisten psykopaattien käytöksestä.

Millainen sitten on psykopaatti?

Ericsonin mukaan psykopaatit ovat yleisesti ottaen hyväkäytöksisiä ja pidettyjä. He pystyvät myös ylläpitämään itselleen rakentamaa kulissia erittäin hyvin. He vaikuttavat karismaattisilta, kohteliailta ja viehättäviltä, mutta tosiasiassa ihmisyys on heistä käytännössä kadonnut. Psykopaatit näyttelevät loistavasti rooliaan, jotta he saisivat oman tahtonsa läpi keinolla millä hyvänsä. Psykopaatit kokevat olevansa voittamattomia ja vahvoja persoonia, joten he eivät kadu omaa käytöstään, eivätkä välitä siitä mitä muut ajattelevat heistä.

Psykopatia on synnynnäinen persoonallisuuden häiriö, jossa on muuttumattomia ajatus- ja käyttäytymismalleja, jotka tulevat esiin etenkin sosiaalisissa tilanteissa. Kirjasta voi saada ehkä kuvan että kaikki töykeät ihmiset (lue: k*sipäät) olisivat psykopaatteja, mutta se ei ole niin.  Ericson luettelee kirjassaan tyypillisiä piirteitä psykopaateille, joita on mm. Patologinen valehtelu, lipevä käytös, tunteettomuus, väkivaltaisuus sekä tunteettomuus.

Vaikkakin psykopaattien ulkokuori vaikuttaa aluksi lähes virheettömältä, heidän toimintansa pyrkii silti manipuloimaan ja hyödyntämään uhrin heikkouksia. Ericson kertoo kirjassaan että ainoa tapa välttää manipuloiduksi tuleminen on oman käytöksensä tiedostaminen, johon kirja antaakin pohjustusta sekä neuvoja.

Ericson kertoo kirjassaan miten eri DISA-värit manipuloivat ja millaisia eri manipulointitapoja on olemassa, sillä jokainen väri manipuloi omilla tavoillaan. Tapoja on mm. Tunteisiin ja logiikkaan vetoamisesta, ylikehumiseen ja negatiiviseen vahvistamiseen. Mielestäni on tärkeää tunnistaa itsessään ja muissa manipuloinnin piirteitä, sillä manipulointi on yleensä huomaamaton persoonaan sidottu reaktio. Piirteiden tunnistaminen on tärkeää paremman työyhteisön ja terveempien ihmissuhteiden kannalta.

Oman persoonan tutkimiseen hyvä työkalu on Joharin ikkuna. Se on neliruutuinen ikkuna, jonka kautta pystyy havannoimaan mitkä persoonapiirteet on näkyviä muille ja itselleen, sekä mitkä näkyvät vain itselle tai vain muille. Viimeisessä ikkunassa on piirteet mitä kukaan ei näe. Omassa ikkunassani asioita jotka ovat näkyvissä sekä minulle että muille on mm. Järjestelmällisyys, luotettavuus sekä loogisuus. Asioita taas joita muut näkevät, mutta minä en on esimerkiksi oppivainen, varma sekä fiksu. Joharin ikkuna muistuttaa siitä, mitä enemmän annat itsestäsi muille tietoa niin sitä enemmän opit itsestäsi. Paras tapa oman persoonansa tutkimiseen onkin olla mahdollisimman avoimesti oma itsensä muille.

Loppuun vielä muistutus: Ei kannata huolestua vaikka huomaisit kirjaa lukiessasi sopivasi Ericsonin kuvaukseen psykopaatista. Ericsonin mukaan psykopaatit eivät kyseenalaista koskaan omia toimintatapojaan.