Voittajaksi urheilulajissa nimeltä bisnes

Voittajaksi urheilulajissa nimeltä bisnes (2017)
Mark Cuban

Essee Jarno Pirinen 8.4.2018

Maailman rikkaimpiin yrittäjiin kuuluva Mark Cuban (tuttu mm. leijonan luolasta) on kerännyt materiaalia hänen suositusta blogistaan, ja koonnut materiaalista kyseisen kirjan. Kirjassa Cuban kertoo oman elämänsä pohjalta, kuinka nousta “ryysyistä rikkauksiin´´.

Cubanin kaksitoista menestysmantraa

1. Aika on rahaa kalliimpaa. Sinun on opittava viisasta ja tehokasta ajankäyttöä. Se, kuinka viisaasti käytät aikaasi, vaikuttaa elämääsi ja menestymiseesi enemmän kuin mikään rahasumma.

2. Tee aina silloin tällöin hyviä tekoja. Kukaan ei pääse huipulle itsekseen, joten silloin tällöin tulisi muistaa lähellä olevia ihmisiä.

3. No balls, no babies. Kun olet valmistautunut johonkin hankkeeseen ja ottanut kaikki mahdolliset asiat huomioon, on annettava palaa!

4. Työskentele lujasti ja juhli kunnolla. Tulee löytää keinot päästellä höyryjä, jottei polta itseään loppuun.

5. Älä salli pelon estää tekemiäsi. Jos epäonnistut, nouse ylös ja yritä uudelleen. Voit epäonnistua vaikka kuinka monta kertaa, riittää kun onnistut kerran.

6. Valmistaudu yllätyksiin. Elämä on ennalta arvaamaton. Ikinä ei voi tietää, avautuuko eteesi tilaisuus vai sulkeutuuko tilaisuus nenäsi edestä.

7. Huutamisessa ei ole mitään väärää. Huutaminen kertoo intohimosta. Jos ääntä ei saa muuten kuuluviin, tulee huutaa!

8. Jokainen menee nurin aika ajoin: Olennaista on se, kuinka äkkiä nousee ylös. Todella menestyviä ihmisiä ovat ne, jotka epäonnistumisen jälkeen palaavat vahvempina ja fiksumpina takaisin.

9. Kyse ei ole siitä, onko lasi puoliksi täysi vai puoliksi tyhjä, vaan siitä, kuinka kaataa veden. Ota ohjakset käsiisi, niin pystyt kontrolloimaan tulevaisuutta.

10. Ei unelmointia vaan tekoja. JOKAISELLA on kyky menestyä. Unelmoinnin sijaan pitää tarkalleen tietää, mitä tehdä saavuttaakseen unelmat.

11. Sika tykkää syömisestä, mutta pulleimmat viedään teurastajalle. Älä ole liian ahne! Hyvä diili on sellainen, missä molemmat osapuolet voittavat. Kokonaisuus ratkaisee, ei yksittäiset diilit.

12. Riittää, kun osuu kerran oikeaan. Ei ole väliä, kuinka monta kertaa epäonnistut, ainoastaan onnistuminen merkitsee.

Kirja antaa toivoa omalle tulevaisuudelle ja menestymiselle. 23-vuotiaana Cubanin elämä oli pääasiassa bilettämistä, tyttöjen iskemista sekä tyhjän pankkitilin tuijottamista. Cuban asui lattialla kuuden henkilön solussa, eikä hänellä ollut edes omaa vaatekaappia. Hän alkoi työskennellä 1500 dollarin kuukausipalkalla tietotekniikan alalla ilman minkäänlaista kokemusta, ja lopulta potkujen myötä hän perusti ensimmäisen oman yrityksen, Micro solution, inc. Yrityksen kasvu ei ollut mitenkään huikeaa, mutta kovalla työllä uurtaminen on palkittu. Nykyään Cubanin omaisuus on n. 3,5 miljardia dollaria. Kirjan opetus on se, että jokaisella on mahdollisuus menestykseen ja rikkauksiin, olipa lähtötilanne minkälainen hyvänsä. Itse olen usein tuskaillut, kun pankkitilillä ei ole miljoonia niin kuin Mark Cubanilla, mutta kirjan myötä opin, että ei minulla ole vielä mikään kiire miljoonien tienaamiseen. “21-vuotiaan ihmisen keskittyneisyys ja päämäärätietoisuus on aivan liian yliarvostettua. Nyt on aika mokata, kokeilla niin monia eri asioita kun mahdollista ja sen myötä kenties saada selville, mikä on se oma juttu´´. –

Mark Cuban Cubanin kaksitoista sääntöä aloitteleville yrityksille

1. Älä perusta yritystä, jollet halua sitä pakkomielteisesti ja pidä alastasi ja työstäsi yli kaiken.

2. Jos sinulla on vetäytymissuunnitelma valmiina, kyse ei ole pakkomielteestä.

3. Palkkaa ihmisiä, joiden kuvittelet todella pitävän yrityksessäsi työskentelemisestä.

4. Myynti parantaa kaikki ja kaiken. Sinun pitää tietää, kuinka voit tehdä yritykselläsi rahaa ja kuinka saat aikaan myyntiä.

5. Tiedosta osaamisesi ydinalueet ja keskity tulemaan niissä erinomaiseksi. Hanki itsellesi parhaat ja maksa ydinosaajille se mikä kuuluu.

6. Kahvia juodaan siinä vaiheessa, kun kaupat on tehty. Limsat ovat ilmaisia. Lounas on sitä varten, että pääsee ulos keskustelemaan muiden kanssa. Vuorokaudessa on 24h, ja jos ihminen pitää työstään, se käyttää noista tunneista mahdollisimman monta työn tekemiseen.

7. Ei erillisiä toimistohuoneita. Avoimissa toimistotiloissa kaikki pysyvät ajan tasalla ja energiatasot pysyvät korkealla. Jos työntekijät kaipaavat yksityisyyttä, opeta heille, kuinka vessan ovi laitetaan lukkoon. Tällä tavoin välttyy palkkaamasta epäpäteviä johtajia.

8. Tietotekniikan suhteen kannattaa toimia oman osaamisen puitteissa. Jos hallitset Applen, käytä sitä. Anna ihmisten käyttää niitä ohjelmia, mitkä ovat heille tuttuja.

9. Pidä byrokratia minimissä. Jos start-up yrityksessä joku johtaja joutuu raportoimaan toiselle johtajalle, on epäonnistuminen taattu.

10. ÄLÄ IKINÄ MILLOINKAAN hanki yritystäsi mainostavaa rihkamaa. Varmin merkki vasta perustetun yrityksen epäonnistumisesta on se, kun joku lähettää omalla logollaan varustettuja poolopaitojaan.

11. ÄLÄ IKINÄ MILLOINKAAN palkkaa PR-firmaa. Ota aina itse yhteyttää muihin toimijoihin, sitä arvostetaan enemmän.

12. Tee työstä työntekijöiden kannalta hauskaa. Tunnista stressitasot ja saavutukset ja palkitse ihmisiä heidän saavutuksistaan.

Kirja oli loistava, normaalille ihmiselle tarkoitettu ja helppolukuinen. Kirja antaa uskoa omaan tekemiseen, ja motivoi puskemaan omaa hommaa eteenpäin. Menestyminen on kaikille mahdollista, aivan kaikille. Cuban on ollut aivan tavallinen opiskelija nuorukainen, bilettänyt ja elänyt soluasunnossa tili tyhjänä. Silti hänen omaisuus on nykyään 3,5 miljardia dollaria. Kaikki raha on tehty itse kovalla työllä, eikä mitään ei ole saatu ilmaiseksi. Haaveilu ja valittaminen on aivan turhaa, asioiden eteen on alettava tekemään töitä.