Kirjoitettu 23.4.2019
Esseen kirjoittaja: Siiri Nykänen
Kirjapisteet: 4
Kirjat:
Big Magic: Creative Living Beyond Fear (julkaistu 2015, 288 sivua)
Kantapään kautta: Kirja rohkeista epäonnistumisista (julkaistu 2012, 158 sivua)
Kirjoittajat:
Elizabeth Gilbert
Tuuti Piipo, Miika Peltola
Kategoriat: Tiimioppijan matkaeväät
Luova työskentely on haastavaa. En varmasti ole ainoa, jonka on vaikea aloittaa maalausta, runoa tai täysin uutta harrastusta siinä pelossa, ettei lopputulos olekaan odotetun mukainen. Olen vasta muutaman viimeisen vuoden aikana pyrkinyt puskemaan itseäni enemmän luovan työskentelyn pariin, ja tätä tukeakseni päätin lukea Elizabeth Gilbertin kirjan Big Magic: Creative Living Beyond Fear (2015) sekä Tuuti Piipon ja Miika Peltolan kirjan Kantapään kautta: Kirja rohkeista epäonnistumisista (2012).
Gilbertin Big Magic-kirjassa kirjailija itse kertoo kokemuksistaan luovan työskentelyn parissa. Hän käsittelee näkemyksiään siitä, mitä luovuus on, mistä se tulee ja miten siihen tulisi suhtautua.
Gilbert on kirjailija, jonka teos Eat Pray Love nousi bestselleriksi, ja kirjassaan Big Magic Gilbert kertoo myös siitä, miltä tuntuu kirjoittaa sen jälkeen, kun oma kirja on ylittänyt kaikki odotukset ja ollut jättimenestys. Epäonnistumisen pelko ja tästä pelosta luopuminen ovat merkittävä osa kirjaa ja Gilbertin sanomaa.
Kirja koostuu monesta erilaisesta osa-alueesta. Gilbert kertoo kirjassaan, että idea on kuin henkiolento, joka tulee ja leikkii kanssamme, muttemme voi hallita tai vangita sitä. Jos emme tartu ideaan ja työskentele sen kanssa silloin, kun se on paikalla, se saattaa lähteä etsimään jotain toista, joka voisi idean toteuttaa. Ideat ovat kujeilevia, eivätkä toimi odotustemme mukaisesti. Näin ollen meidänkään ei pitäisi suhtautua ideoihimme liian vakavasti.
Tämä ajatus ilkikurisista ideoista ja inspiraatioista selittää myös sen, miksi Gilbert suhtautuu luoviin ammatteihin melko realistisesti; vaikka tahtoisikin työskennellä taiteilijana, ei välttämättä kannata luopua arkityöstä heti ajatuksen iskiessä. Gilbert ei sano, etteikö näitä unelmia tulisi tavoitella, mutta muistuttaa myös, että ihmisen suhde luovien töiden toteuttamiseen muuttuu, kun työn tuloksella pitäisi maksaa laskut ja elättää itsensä. Olen itsekin huomannut, kuinka jotkut ihmiset luopuvat vakaista ammateistaan menestyessään luovalla työllään vain tullakseen kiusalliseen tilanteeseen sitten, kun lama iskee eivätkä ihmiset käytä rahojansa taiteen tukemiseen.
Gilbert siteeraa kirjassaan kirjailija Mark Mansonia, jonka mukaan elämän tarkoitus löytyy, kun vastaa tähän kysymykseen täysin totuudenmukaisesti: ”What’s your favourite flavour of shit sandwich?” Fakta on, että millä tahansa alalla ja minkä tahansa työtehtävän yhteydessä on omat ikävät puolensa. On olennaista selvittää, mistä asiasta nauttii niin paljon, että pystyy kestämään työn ikävämmätkin puolet.
Gilbertin kirja luo selkeän käsityksen siitä, että meidän ei tulisi työskennellä luovuuden parissa menestyksen ja hienojen lopputulosten toivossa, vaan siksi, että luominen on hauskaa. Olennaista ei ole aina lopputulos, vaan matka ja leikkiminen. Monet meistä menettävät uskalluksen heittäytyä ja leikkiä jo melko nuorena, muttei tämä tarkoita sitä, että kyseinen taito poistuisi meistä välttämättä koskaan.
Gilbertin kirja on antanut minulle erilaista perspektiiviä luovaan työskentelyyn. Lukemisen myötä aloin kiinnittää huomiota siihen, kuinka suuret odotukset asetan aina itselleni alkaessani työskennellä jonkun luovan asian parissa. Kun annoin itselleni luvan ja vapauden epäonnistua ja nauttia matkasta, huomasin, että hän oli oikeassa: luova työskentely on hauskaa, kun ei keskity lopputulokseen ja omien odotusten ylittämiseen. Lisäksi Gilbert kumoaa täysin yleisen oletuksen siitä, että kaikkien taiteilijoiden tulisi kärsiä luovan työn edessä. Luova työskentely saa olla hauskaa, eikä päivittäisen harjoittelun tai ”kovan työn” tarvitse jatkuvasti tuntua ikävältä pakkopullalta, jotta se tuottaisi hedelmää.
Big Magic-kirjan luettuani aloin tietoisesti tekemään luovia asioita, joita olen aina tahtonut tehdä. Pyrin olemaan ajattelematta tuloksia, vaan keskityin leikinomaiseen kokeilemiseen ja uteliaisuuden hyödyntämiseen. On pienestä asti usein kuullut, ettei kannata tehdä asioita, joista ei ole intohimoinen. Vasta Gilbertin kirjan luettuani aloin ymmärtää, että usein pelkkä uteliaisuuskin riittää siihen, että jokin asia on kokeilemisen ja tekemisen arvoinen. Näin ollen aloin kirjoittamaan lyriikoita vain sillä motiivilla, että tahdoin kokeilla sitä, ja nyt minulla onkin lähes täysi vihkonen sanoja.
Vaikka aloinkin nauttia enemmän tekemisestä, epäonnistuneet lopputulokset tuntuvat silti ikäviltä. Epäonnistuminen sai tekemisen tuntumaan ajanhukalta, ja tämän myötä epäonnistumisen pelko alkoi pikkuhiljaa kasvaa, vaikka pyrinkin keskittymään tekemiseen. Niinpä aloin lukemaan toista, erityisesti epäonnistumisiin liittyvää kirjaa.
Piipon ja Peltolan kirja Kantapään kautta käsittelee epäonnistumisia. Tunnetut suomalaiset kertovat kirjassa omia epäonnistumistarinoitaan, jotka käsittelevät kaikkea urheilijan kehon romahtamisesta yrityksen konkurssiin. On rohkaisevaa lukea, että monet menestyneetkin ihmiset ovat voineet epäonnistua pahemmankin kerran elämänsä aikana ja silti nousseet ylös ja jatkaneet eteenpäin. Monia kirjan ihmisiä ei tunneta epäonnistujina, ja ne jotkut, jotka tunnetaan, ovat nykyään oikeasti melko menestyneitä. Tämä pisti ajatukseni perspektiiviin: epäonnistuminen ei määrittele minua henkilönä, ja vaikka joku kutsuisikin minua epäonnistujaksi, ei se välttämättä tarkoita sitä, että tämä olisi objektiivisesti totta.
Kirjassa käsitellään erilaisia syitä epäonnistumisen pelkoon sekä keinoja kohdata nämä pelot sekä potentiaaliset epäonnistumiset. Kirjassa siteerataan Thomas Edisonia: ”En ole epäonnistunut. Olen löytänyt 10 000 tapaa, jolla hehkulamppu ei ainakaan toimi. En lannistu siitä, koska jokainen epäonnistunut yritys, jonka hylkään, on vain yksi askel eteenpäin.” Tämä lainaus jäi erityisesti mieleeni, koska Edisonin ajattelutapa osoittaa juuri sen asian, mikä meiltä usein unohtuu: me kaikki opimme epäonnistumisen kautta, ja tiedostettuna jokainen epäonnistuminen voi viedä meitä lähemmäs onnistumista. Usein suuri onnistumista ja kehittymistä estävä tekijä on se, ettemme ota riskejä ja lähde kokeilemaan erilaisia asioita. Myös Marko Parkkinen, Seedi Oy:n toimitusjohtaja ja mainostoiminto Bob Helsingin perustaja, kertoo kirjassa, että jos kymmenestä yrityksestä kymmenen onnistuu, riskejä on otettu liian vähän.
On monia syitä pelätä epäonnistumista. Kirjassa todetaan, että suurimmaksi osaksi pelko koskee epäonnistumista seuraavaa häpeää. Mielestäni tämä on totta. Häpeä voi olla itsensä tai jonkun muun aiheuttamaa. Välillä emme osaa hävetä asioita ennen kuin joku muu nauraa meille. Toisaalta voimme myös itse aiheuttaa oman häpeämme olettamalla, mitä muut odottavat meiltä. Kun esimerkiksi piirrän jotain, mikä ei näytä hyvältä, saatan hävetä, koska oletan, että piirustus on ruma muidenkin ihmisten standardien mukaan.
Luettuani kirjat koin, että minulla oli selkeämpi käsitys siitä, mikä rajaa luovaa työskentelyäni. Todellinen ahaa-elämys tuli havainnosta, että kenties suurin rajoittava tekijä on lopputuloksia koskevat odotukset. Kun odotan liian hyvää lopputulosta, turhaudun tekemisen aikana huomatessani, ettei tekemästäni piirustuksesta tai runosta tule seuraavaa ylistettyä taideteosta. Kun taas oletan, että tekemäni työ ei tule täyttämään itseni eikä muiden odotuksia, saatan olla aloittamatta työtä ollenkaan epäonnistumisen pelossa. Nämä samat syyt estävät minua ottamaan riskejä ja kokeilemaan uusia ratkaisuja työskentelyssäni, ja näin ollen jumitan samojen vanhojen toimintatapojen kanssa silloinkin, kun kehitystä tarvittaisiin.
Gilbertin kirjasta on tullut minulle omanlaisensa motivaattori. Kun olen jumissa luovan työskentelyn parissa, saatan lukea kirjasta pätkän. Gilbertin tapa kuvailla luovaa työskentelyä imaisee minut heti sisäänsä, ja saa minut innostumaan taas tekemisestä tekemisen vuoksi. Kun asiat laittaa perspektiiviin, tuntuu jopa hassulta, kuinka paljon vaatimuksia asetan itselleni ja oman työni lopputuloksille. On erittäin epätodennäköistä, että kukaan muistaisi edes viikon päästä jotain piirustustani joka epäonnistui, joten miksi minun pitäisi tarttua näihin epäonnistumisiin? Kantapään kautta-kirja sen sijaan vahventaa tunnetta siitä, ettei epäonnistuminen merkitse maailmanloppua. Monet menestyneet ihmiset ovat epäonnistuneet välillä jopa siten, että mokasta on koitunut merkittäviä taloudellista tappioita sekä ongelmia ihmissuhteissa. Silti nämä samat henkilöt ovat onnistuneet nousemaan ylös ja saavuttamaan menestyksen oppimalla virheistään. Kun tätä asiaa pohtii, omat mokat tuntuvat mahdottoman pieniltä ja merkityksettömiltä.