Kirjoittanut: Terhi Rautiainen 27.10.2019
Kirja: Heikki Toivanen, Kaverijohtamisen visuaalinen innostuskirja, 2013
Kirjapisteet yhteensä: 1p
Tätä esseetä aloittaessa pää lyö tyhjää. Tai lähinnä miettii mitä kehtaa kirjoittaa, kun ei tunne olevansa samoilla linjoilla kuin materiaali, johon oma opiskelu perustuu. Eihän se sinänsä ole paha asia. Joillekin se saattaa vain kuulostaa oudolta, että kun kerran on vaihtanut normaalista opetuksesta tiimiakatemiaan, niin ei ole vieläkään tyytyväinen. Minun kohdallani kävi niin, etten ollut saanut täyttä kuvaa siitä mitä tiimiakatemia tarkoitti. Tai oikeastaan en kuullut koko termiä ennen kuin akatemiassa. Luulin, että Y-akatemia oli yleisnimitys tällaiselle oppimiselle, mutta se olikin juuri meidän tiimiakatemiamme nimi. Oletin että perustaisimme osuuskunnat, jotta jokainen voisi vaivattomammin toteuttaa omia kokeilujaan yrittäjinä. Opiskeluun tiesin kuuluvan paljon lukemista, mutta luettaviin kirjoihin voisi itse vaikuttaa. Ylipäänsä vapaus ja oman opintopolkunsa määrittely normaalipuolta väljemmissä raameissa, saivat kiinnostumaan akatemiasta.
Nyt päästäänkin sitten itse kirjan aiheeseen eli kaverijohtamiseen ja tiimioppimiseen. Näissä termeissä käytetään jo kahta sanaa, jotka nostattavat niskakarvojani: johtaminen ja tiimi. Johtaminen on jotain sellaista mitä en halua tehdä, enkä ole hirveän innoissani olemaan johdettavana. Tiimi taas on jotain sellaista, johon en ole koskaan tuntenut osallisuutta. Tässä tapauksessa johtaminen ei kuitenkaan tarkoita johtamista sen tavanomaisessa/vanhahtavassa muodossaan. Se on enemmän sitä, että osaa johtaa itseään, jotta voi esimerkillään johtaa muita. Siis vielä selkeämmin esitettynä: toimit esimerkillisesti ja toimintatapasi tarttuu muihin. Kaverijohtamisessa on tärkeää myös olla apuna ja kannustajana toisille. Tiimioppimisessa taas minulla meni oma aikansa päästä itseni kanssa yhteisymmärrykseen siitä mitä tiimiltä halusin ja mitä se merkitsi. Yritin väkisin pakottaa itseäni osaksi tiimiä, ja tunsin jatkuvasti olevani vain kauempana siitä mitä halusin. Sitten synkistyin ja ajattelin jo lopettavani koko leikin kesken. Haaveilen aina hirvittävän syvistä ja merkittävistä ihmissuhteista, mutta sellaisia ei voi pakottaa. Ei ettenkään, kun laitetaan 10 randomia tyyppiä samaan huoneeseen ja perustamaan siltä seisomalta yritys. Kirjassa sanotaan, että tiimioppijat ovat enemmän kuin hyvänpäiväntuttuja mutta vähemmän kuin ystäviä. Nykyisin ajattelen tiimini siskoina ja veljinä. Sisaruus on itselleni vähän sellainen puolipakotettu suhde, jossa toisen tietää niin hyvin, että voi nauraa yhdessä ja välillä vähän riitaantua, mutta koskaan ei kuitenkaan oikeasti tunne toista.
Kaikista mielialojen ailahteluista huolimatta, olen kokenut akatemiassa opiskelun mielekkäänä ja hyödyllisenä. Tai se varmaan onkin ollut hyödyllisintä, että on joutunut sellaiseen hullunmyllyyn. On pitänyt oikeasti tutustua itseensä ihmisenä, ja selkeyttää omia arvojaan sekä näkemyksiään. Monialaisuus on myös ollut hyvä erilaisten näkemysten tarkastelua varten. Monesti samalla alalla on edes jollain tavalla saman henkisiä ihmisiä kuin itse on, niin nyt on pitänyt paristi pysähtyä sisäistämään miten erilaisia ihmisiä oikeasti voivat olla. Dialogeissa on mukava kuunnella muiden näkemyksiä ja ihmetellä miten muiden ajatusketjut eroavat omista. Sitten kun nämä eroavaisuudet viedäänkin käytäntöön, ne eivät ole enää lainkaan kiehtovia. Esimerkiksi olen itse tottunut siihen, että asiat on sovittu yhdellä puheella, mutta niin ei valitettavasti ole kaikilla. Jos minulta kysellään, että aionko tehdä/olenko tehnyt jonkin asian mistä on jo minun nähdäkseni sovittu, tulee sellainen olo, ettei minuun luoteta. Vastaavasti en jaksa kysellä aikuisten ihmisten perään onko asiat tehty yms. Mutta nämä ovat niitä tärkeitä sosiaalistentaitojen oppimisen ja mielen joustavuuden harjoittelun hetkiä. Asioista pitää vain puhua avoimesti ja ennen kaikkea kiireettömästi. Liian monta turhaa palaveria on käyty, koska asioihin ei olla jaksettu paneutua kunnolla. Tämä yleensä vain johtaa uuteen palaveriin.
Siinä olivat ajatukset, joita nousi mieleen tätä kirjaa lukiessa. Tämä oli toinen kerta, kun luin kyseisen kirjan, ja koin sen nyt paljon hyödyllisemmäksi. Ensimmäinen kerta oli aikana juuri ennen akatemian alkua, termit ja toimintatavat eivät tuolloin sanoneet mitään eikä niitä oikein saanut sisäistettyä. Mutta nyt kun on käytännön kokemusta (melkein vuosi) niin on enemmän teorian ymmärtämisen mahdollisuutta.