- Kirja: Kuinka olla piittaamatta paskaakaan? Nurinkurinen opas hyvään elämään
- Kirjoituspäivämäärä: 24.11.2019
- Esseen kirjoittaja: Esko Tiainen
- Kirjapistemäärä: 2
- Kirjoittaja: Mark Manson
- Opintojakso: Tiimioppijan matkaeväät
Aloitin tämän kirjan kuuntelemisen kesällä, mutta se jäi hyvin nopeasti silloin kesken. Nyt, kun pariin päivään kuuntelin koko opuksen alusta loppuun, tajusin mistä se johtui: kirjan alun sisältö oli silloin aivan täysin ristiriidassa omien näkemyksieni kanssa ja kirjailijan tapa tuoda sisältöä esille oli kirjan alussa jotenkin poikkeuksellisen tympeää. Tänä päivänä, kun on löytänyt jonkunlaista balanssia tähän elämään ja elämänkatsomus on muuttunut erilaiseksi ja kypsemmäksi, tykkäsin kokonaisuudessaan kirjan sisällöstä todella paljon. Mutta kirjan edetessä huomasin kyllä myös sen, että yksi syy keskeytymiseen kesällä oli yksinkertaisesti se, etten ollut kuunnellut kirjaa riittävän pitkää ja elämän keskinkertaisuuden toitottamisesta ei oltu päästy vielä itse asiaan.
Manson tuo esille sitä, että maailmassa on aivan helvetisti asioita, joista yritämme välittää niin helvetisti. Tämä kirja auttaa harkitsemaan astetta syvällisemmin niitä asioita, mille tulisi antaa paljon painoarvoa ja mitkä tulisi mahdollisesti jättää omaan arvoonsa, huomiotta. Olla piittaamatta paskaakaan ei siis tarkoita, ettei tarvitse piitata mistään. Se tarkoittaa, että välitä niistä asioistä, mitkä ovat sinulle tärkeitä ja olla välittämättä niistä, mitkä eivät ole. Somessa hehkutetaan sitä, että miten elämä voikaan olla täydellistä. Elämä ei kuitenkaan ole sitä alkuunkaan, vaan kaikilla on niitä ”täydellisiä” hetkiä ja surkeita, kärsimyksen hetkiä. Tämä kirja ei ole mikään opas hyvään elämään, vaan ehkäpä opas siihe, kuinka oppia kärsimään paremmin.
Jokaisesta tuutista painotetaan sitä, että kuinka tärkeää tässä elämässä on tavoitella tähtiä. Kuinka tärkeää on olla poikkeuksellinen yksilö! Keskinkertaisuus on olevinaan kirosana ja jos ei ole poikkeuksellinen, on tärkeämpää jättäytyä häntäpäähän. Kun tavoitellaan jotain ihmeen poikkeuksellisuutta, voi ajatus siitä kasata päälle valtavan stressin ja ahdistuksen: tavallisena en ole mitään, poikkeuksellisena ainoastaan olen merkityksellinen! Kun tajuaa sen, ettei tässä elämässä tarvitse poikkeuksellisuutta nauttiakseen elämästä ja hyväksyy elämänsä tavallisuuden, voikin yhtäkkiä löytää itsensä tavoittelemasta juuri niitä asioita mitä haluaa ja arkisetkin asiat alkavat tuntua merkityksellisiltä. Olen huomannut käytännössä saman asian, mitä Manson kirjassaan kertoo: moni kaverini on suoriutunut jostain tehtävästä parhaalla mahdollisella tavalla, vaikka hän ei olisi edes pyrkinyt siihen, eikä todellakaan stressannut yhtään etukäteen. Se, ettei odota itseltään kohtuuttomia ja tavoittele sitä korkeinta huippua, voi itseasiassa johtaa vielä parempaan lopputulokseen.
Manson tuo esille lisäksi sen, että omia uskomuksiaan, ajatuksiaan ja päätöksiään tulisi jatkuvasti kyseenalaistaa. Aivomme ovat epätäydellisiä, me uskomme juuri siihen mihin uskomme riippumatta siitä, onko jokin asia välttämättä totta vai tarua. Pitäisikö meidän luottaa itsemmme vähemmän? En ole Mansonin kanssa tässä asiassa samaa mieltä. Emme todellakaan tee aina rationaalisia ja järkeviä päätelmiä, mutta jos emme luota itseemme niin epävarmuuden lisääntyminen voi heijastua kaikkeen muuhun tekemiseen. Se, ettemme luottaisi yhtään omiin ajatuksiimme voisi johtaa siihen, että vuorovaikutus muiden ihmisten kanssa vähenisi entisestään riippumatta siitä, ovatko omat ajatukset (jos mitattavissa, oikeita tai vääriä). Ei niitä voi tietää, ellei niitä tuo esille itseluottamuksen puutteen tai epäonnistumisen pelon vuoksi. Aivojen ja muutenkin oma epätäydellisyys tulisi tiedostaa, mutta itseluottamus tulisi kuitenkin pyrkiä säilyttämään ihan siitäkin syystä, että se tuo paljon varmuutta lisää kaikkeen muuhun tekemiseen. Tottakai terve itsekriittisyys omaa toimintaamme ja ajatuksen juoksuamme kohtaan on tarpeellista ihan kehittymisen ja oppimisenkin kannalta, mutta yliampuva skeptisyys ei kokonaisvaltaista hyvinvointiamme lisää.
Manson kuvailee, että jo tiedostamalla omat arvonsa ja niihin liittyvät rajansa, pääsee ihminen todella pitkälle. Arvot tuskin pysyvät samoina koko elämänkaaren ajan, koska kypsymistä tapahtuu läpi elämän, mutta siksi niitä tuleekin tarkastella säännöllisin väliajoin ja tarvittaessa päivittää. Manson tuo esille 5, hieman ehkä poikkeuksellista arvoa, mutta avaa niiden merkitykset erittäin hyvin ja samaistuttavasti: ota vastuu, epävarmuus, epäonnistuminen, kieltäytyminen ja elämän rajallisuuden pohdiskelu. Alla hajanaisia ajatuksia mieleenpainuvimmista ja opettavaisimmista kohdista.
Yleensä tukalan olon meille tuottaa se, että jokin ongelma johtuu ulkopuolisista syistä, emmekä näin ollen voi siihen välttämättä toiminnallamme vaikuttaa. Ne voivat olla sattumanvaraisia, meistä riippumattomia. Jos kuitenkin kohtaa ongelman ja on siitä itse vastuussa, niiden voittamiseen saa voimaa, koska tiedostaa itse pystyvänsä vaikuttamaan tilanteeseensa. Mitä enemmän otamme vastuuta, sitä enemmän valtaa meillä omassa elämässämme on.
Elämämme on liian lyhyt, jotta keskittyisimme toisarvoisiin asioihin. Omia arvoja on aivan äärimmäisen tärkeää pohtia, koska niiden kautta syntyy itselle merkitykselliset asiat. Kun merkitykselliset asiat on itselle selkeät, on helppoa kieltäytyä tekemästä asioita, mitkä eivät omiin arvoihin sovi. Kun tiedostaa omat rajansa, voi se johtaa siihen, että joku pahoittaa mielensä minun takiani. Mitä väliä sillä kuitenkaan on, koska jos en olisi toiminut sillä tavalla, en olisi ollut rehellinen itselleni?
Terveen parisuhteen erottaa siitä, että molemmilla osapuolilla on omat rajansa ja kykenevät sanomaan toisilleen ei. Omat mielipiteet tuodaan esille omien arvojen mukaan sellaisinaan kuin ne ovat ja tätä kautta suhteessa vallitsee luottamus, joka on kestävän parisuhteen perusta. Molemmat ottavat vastuun omista tekemisistään, eivät pakoile omia ongelmiaan, eivätkä yritä ratkoa ongelmia toistensa puolesta. Se ei olisi oikein kumpaakaan kohtaan. Epäterve parisuhde on sellainen, jossa on pelkästään kivaa ja siinä on aina hyvä olla. Lopulta se johtaa siihen, ettei kenelläkään ole kivaa olla.
Sitoutuminen joihinkin itselle tärkeisiin asioihin merkitsee myös vapautta, koska tuolloin aikaa ei kulu toisarvoisiin asioihin. Keskittyminen ja voimavarat on tarkkaan suunnattu ja oma toiminta edistää terveyttä ja tyytyväisyyttä parhaalla mahdollisella tavalla.
Onnellisuus on osiksi kärsimyksen hyväksymistä, se tulee olemaan osana jokaisen elämää jossain määrin. Manson päättää kirjan siihen, että onnelliset ihmiset välittävät jostain itseään suuremmasta, oman hyvinvoinnin lisäksi sitä samaa tuodaan myös muille. Sitä kautta löytää elämässä merkityksellisyyden.