Kirjoitettu 19.4.2020
Esseen kirjoittaja: Siiri Nykänen
Kirjapisteet: 1
Lähteet:
Self Worth Theory: The Key to Understanding & Overcoming Procrastination, Nic Voge, 2017
The real reason you procrastinate, WorkLife with Adam Grant, 2020
How to motivate yourself to change your behavior, Tali Sharot, 2014
Inside the mind of a master procrastinator, Tim Urban, 2016
Kategoriat: Johtaminen
Meillä on monia tapoja käsitellä haastavia tilanteita. Jotkut tarttuvat heti tuumasta toimeen ja pyrkivät ongelmatilanteen yli mahdollisimman nopeasti. Toiset taas jäsentelevät ongelman palasiin ja lähtevät järjestelmällisesti purkamaan tehtävää osa osalta. Sitten on ne, jotka pyrkivät välttämään pientäkin ongelmaa niin kauan, kunnes siitä tulee huomattavasti suurempi ongelma. Valitettavasti löydän itseni juuri tästä kategoriasta.
Haastavinta on ymmärtää, mistä moinen välttely johtuu. Olen itsekin joskus uskotellut itselleni, että asioiden viivyttely on merkki laiskuudestani ja saamattomuudestani. Ihmiset puhuvat paljon intohimosta ja sisäisestä motivaatiosta, ja viivyttelijänä minä olen olettanut, etten vain välitä mistään asiasta riittävästi, ja että olen välinpitämätön asioiden suhteen. Jos vain olisin riittävän kiinnostunut asioista, joita tahtoisin saada aikaan, niin olisin niiden parissa jatkuvasti, enkö niin? Nic Voge tarjoaa tästä täysin päinvastaisen ajattelumallin TED-puheessaan.
Nic Voge esittää puheessaan ajatuksen, että asioiden viivyttely on oikeastaan merkki siitä, kuinka merkittävää ja tärkeää viivyttelijälle kyseisessä asiassa onnistuminen on. Meillä on tarve sille, että muut näkevät meidät onnistuvina ja kykenevinä yksilöinä, joten epäonnistuminen ja mahdollinen häpäistyksi tuleminen pelottaa. Ajattelutapamme ajautuu usein tähän muottiin:
Kyky ja taito = Suorituksen taso (+ yrittäminen, panostus ja vaivannäkö) = Oman arvon tunne
Monet meistä arvottaa itsensä siis täysin sen mukaisesti, miten hyvin pärjäämme ja suoriudumme erilaisista tehtävistä. Tämä taitaakin olla syy sille, miksi jotkut tähtäävät jopa ylisuoriutumiseen lähestulkoon kaikessa, mitä tekevät, kun taas toiset lamaantuvat jo lähtöpisteessä ja välttelevät tehtäviään viimeiseen asti.
Voge esittelee myös PAW-mallin, jossa kaksi kohtaa aikaisemmasta mallista menevät päikseen näin:
Performance = Ability = Worth
Tämän mallin mukaan meidän suorituksemme ovat merkki taidoistamme ja kyvyistämme, ja taitomme ja kykymme taas määrittelevät arvomme yhteiskunnassa. Sinäkin siellä ruudun toisessa päässä varmasti tiedät, ettei tämä malli ole kauhean looginen. Välillä suoriudumme sattumalta erityisen hyvin jossain asiassa ihan vain tuurilla, eli suorituksemme taso ei aina ole suora merkki oman osaamisemme tasosta. Myös käsitys siitä, että taitomme ja kykymme määrittelisivät arvomme yhteiskunnassa, on vääristynyt ja epätasa-arvoinen ajattelutapa, joka ei ota huomioon erilaisilla fyysisillä tai psyykkisillä rajoitteilla varustettuja ihmisiä.
Viivyttelijällä on mielessään kaksi voimaa vastakkain: halu menestyä ja epäonnistumisen pelko. Kun nämä kaksi vastavoimaa käyvät kiivasta keskustelua, viivyttelijä jää paikalleen odottamaan mielenrauhaa. Vogen mukaan viivyttely ei johdu motivaation puutteesta, vaan jopa ylimotivoituneisuudesta. Viivyttelijällä on usein niin suuret sisäistetyt standardit omaa suoritustaan kohtaan, että hän tietää jo lähtöpisteessä niiden saavuttamisen olevan mahdotonta. Viivyttely voidaan nähdä oman suoriutumisen sabotointina, mutta viivyttelijän mielessä tekemisen välttely on vain keino puolustaa yksilön omakuvaa onnistuvana ja osaavana, eli näin ollen arvokkaana yksilönä, ehkäisemällä epäonnistumisen mahdollisuuden.
Nämä samat viivyttelijät saavat kuitenkin usein asioita aikaan sopivan paineen alla. Kun esseen deadline lähestyy, saamme kyllä jotain rustattua edellisenä iltana ja palautettua esseen ajallaan. Tällaisina hetkinä esseen myöhästymisen pelko ylittää pelon suoriutua täydellisesti. Voin itsekin myöntää, että on helpompi palauttaa essee viime tipassa, koska silloin esseen laadulle on myös syy: ”Oli niin vähän aikaa jäljellä, että väänsin vain jotain paskaa paperille.” Jos essee sattuu saamaan hyvän numeron, niin sitten voikin joko vedota omiin kykyihin tai onnenkantamoiseen riippuen siitä, kärsiikö huijarisyndroomasta vai ei.
Monet teistä olette saattaneet jo nähdä Tim Urbanin vuoden 2016 TED-puheen ”Inside the mind of a master procrastinator”. Puheessaan Urban esittää konseptin ”rationaalisesta päätöksentekijästä”, ”välittömän tyydytyksen apinasta” sekä ”paniikkihirviöstä”, jotka kaikki kolme yrittävät hallita meidän toimintaamme omilla tavoillaan. Vaikka konsepti on yksinkertainen, näen siinä selkeän yhteyden Vogen esittämään malliin. Ihmiset, jotka välttelevät ja viivyttelevät asioita, käyttävät viivyttelyyn kuluvaa aikaansa harvoin vain selällään makaamiseen, vaan he alkavat tehdä muita asioita, joihin ei liity välitöntä epäonnistumisen mahdollisuutta tai pelkoa. Tällaisia asioita voivat olla arkiaskareet, kuten tiskaaminen, tai vaikkapa Wikipedian synkälle puolelle eksyminen (itsekin olen lukenut pelottavan monta artikkelia Japanin rikoshistorian kummallisimmista tapauksista vältellessäni kirjaesseiden kirjoittamista). Toisin sanoen, välitöntä tyydytystä vaativa apina tahtoo tehdä itselle mukavampia asioita epämukavan tilanteen edessä. Paniikkihirviö taas edustaa sitä kauhua, joka iskee deadlinen lähestyessä.
Toisin sanoen, jos viivyttelet jonkin asian tekemistä, on todennäköistä, ettet ole laiska, vaan pelkäät vain epäonnistumista ja sen tuomaa tuntemusta oman arvosi putoamisesta (mikä on pöljä ajattelutapa, jonka mukaan valitettavasti elämme). Kun saat asioita aikaan viime hetkellä, syy johtuu siitä, että myöhästymisen pelko ylittää sen pelon, ettet yltäisi omiin standardeihisi.
Teistä en tiedä, mutta sain aivan uskomatonta mielenrauhaa tästä tiedosta. En siis ole laiska, olen vain pelkuri! Mutta miten pelkuruudesta voi kasvaa pois? Nic Vogen ja Tim Urbanin puheiden lisäksi kuuntelin myös Tali Sharotin TED-puheen sekä Adam Grantin WorkLife-podcastista jakson, jotta saisin työkaluja asioiden välttelemisen vähentämiseksi.
Yhdestä asiasta kaikki kolme henkilöä ovat samaa mieltä: itsemme pelottelu asioiden tekemättä jättämisen seurauksilla ei vähennä tai helpota viivyttelyä. Aivotutkija Tali Sharotin mukaan kuuntelemme mieluummin tietoa ja mielipiteitä, jotka ovat positiivisia, ja joiden kanssa olemme samaa mieltä. Toisin sanoen, positiivisen tiedon tai positiivisten mahdollisuuksien ja vaihtoehtojen lisääminen arjessamme saattaa helpottaa asioiden viivyttelemisen vähentämistä. Jos tiedämme, että saamme työn myötä jonkun palkinnon tai positiivisen palautteen, teemme sen mieluummin. Kun myös näemme työmme myötä positiivisia, konkreettisia tuloksia, tahdomme joko jatkaa samaan malliin tai jopa parantaa tulostamme. Itselleni tuli tästä mieleen ResQ-hävikkiruokapalvelu, josta minun on mahdollista saada kuukausittainen raportti omien ruokavalintojeni vaikutuksista sekä ilmastoon että omaan rahan- ja ajankäyttööni, kun olen ostanut hävikkiruokaa palvelun kautta. Tällaista seurantaa on mahdollista harjoittaa myös itse. Y-akatemiassa pidämme lukukausittain arviointipäiviä, joissa katsomme, mitä puolen vuoden sisään on saatu aikaiseksi. Itse olen usein yllättynytkin tuloksista, sillä arjessa harvemmin tulee hetkiä, jolloin tajuaa pysähtyä ihailemaan aikaansaannoksiaan.
Toisaalta niinkin yksinkertainen asia kuin viivyttelemisen syiden ymmärtäminen voi helpottaa viivyttelemistä. Olen itse pitänyt muutaman päivän ajan tunnepäiväkirjaa ja yrittänyt tunnistaa, milloin välttelen jotain, ja miltä se tuntuu. Olen huomannut, että melko usein välttelemiseni johtuu myös siitä, etten tiedä ollenkaan mitä minun pitäisi tehdä, tai miten minun pitäisi aloittaa jokin asia. Kun tunnistan tämän ongelman sen ilmetessä, minun on helpompi pilkkoa tehtävä pienempiin palasiin ja kohdentaa energiani yhteen osaseen kerrallaan. Tätä suosittelen lämmöllä myös muille!
Kun viivyttelemme jonkin asian tekemistä, alamme herkästi tekemään jotain muuta, joka vie ajatuksemme pois ikävästä tunteesta. Jos poistamme nämä ajanvietteet ja häiriötekijät, meidän on lähestulkoon pakko kohdata asia, jota välttelemme. Itselleni tämä on vaikea juttu, sillä joudun käyttämään tietokonetta opiskeluun, mutta pahimmat häiriötekijäni sijaitsevat myös samassa laitteessa. On kuitenkin olemassa esto-ohjelmia, joiden avulla voi rajoittaa esimerkiksi omaa netinkäyttöä opiskelun ajaksi. Näillä asioilla voimme myös palkita itsemme sitten, kun tehtävät on saatu tehtyä!
Tim Urban esittää puheensa lopussa erään asian, joka itsellä kolahti syvälle: lykkäämme herkimmin asioita, joilla ei ole deadlineja eikä muita ulkoisia pakotteita. Omat unelmamme voivat olla tällaisia asioita, ja niiden viivästyttäminen johtaa Urbanin mukaan jopa vuosien onnettomuuteen ja katumukseen. Olen itsekin kokenut olevani omassa elämässäni vain kyydissä, ja kaikki elämässäni tapahtuva tuntuu olevan vain usean asian aiheuttamaa sattumaa. Tämän vuoksi asioita on myös vaikea aloittaa.
Itse pohdin juuri sitä, miten esimerkiksi koulutusjärjestelmä opettaa meidät elämään elämäämme passiivisesti. Aina, kun saamme kotitehtävät tehtyä, niitä seuraa uudet tehtävät, ja niitä taas uudet. Joku on aina antamassa seuraavia tehtäviä, ja näin joillekin meistä ei välttämättä edes synny tarvetta päättää itse omasta elämästään. Kaikki muut ovat tyytyväisiä minuun silloin kun teen ne tehtävät, jotka minulle on annettu. Itselleni tämä riittäisi, mutten usko, että ’riittävä’ on sana, jolla tahdon tulevaisuuttani kuvailla. Siksi olenkin Y-akatemiassa haastamassa itseäni kulkemaan kohti niitä asioita, joita oikeasti tahdon tehdä, vaikka joutuisinkin painimaan apinan kanssa vielä pitkään.
On minun vuoroni olla ratissa (vaikkei ajokorttia olisikaan)!