Viimeisen opintovuoden aikana ajatukset pyörivät paljon valmistumisen jälkeisessä ajassa, pohtien sitä, että mikä olisi se juuri itselleni sopivin tapa toimia tulevaisuudessa. Jatkaisinko yrittäjänä vai haluaisinko kuitenkin palkkatöihin? Olisiko parempi valita varmuus ja säännöllisyys vai vapaus ja itsensä herruus? Tai voisinko yhdistää nämä ja tehdä molempia? Ennen akatemiaan tuloa en ollut osannut oikein edes haaveilla yrittäjyydestä, mutta nyt kun on saanut kokemusta itsensä työllistämisestä, joutuu tosissaan pohtimaan olisiko siitä valmis luopumaan. Tämän koulutuksen jälkeen täyspäiväiseksi yrittäjäksi olisi varmasti paljon helpompi siirtyä verrattuna aikaan ennen akatemiaa. Reilun vuoden aikana olen todella päässyt kokemaan, millaista vuoristorataa yrittäjän pään sisällä voi olla vain yhden päivän aikana. Aamun ja illan välillä saatetaan käydä läpi kaikki tunneskaalat maailmanvalloittajasta täyteen nollaan, joskus useampia kertoja vuorokauden aikana. Toisaalta tämä on juuri se tekemisen suola. Yrittäjyydessä ja sen aloittamisessa kannattaa huomioida, että asiat ei aina etene tanssimalla. Saattaa olla monta huonoa päivää putkeen ja sitten yksi ihan huippuhyvä. Yrittäjyys onkin jatkuva oppimisprosessi. Vastoinkäymisiä tulee aivan varmasti, mutta toisaalta niistä selviäminen pakottaa oppimaan. Ensi kerralla osaa hoitaa homman jo paljon paremmin. Jos liiketoimintaa käynnistäessä tuntuu epävarmalta ja tunne epäonnistumisesta on liian voimakas, kannattaa miettiä, mikä olisi kerta kaikkiaan pahinta mitä voisi tapahtua. Kun asiat käy huolellisesti läpi, saattaa huomata, että itse asiassa pelko epäonnistumisesta onkin paljon suurempi kuin mahdolliset seuraukset. On omasta asenteesta kiinni, näkeekö eteen tulevat haasteet todisteina siitä, ettei tule menestymään vai ovatko ne ennemminkin oppimishaasteita. Jokainen haaste tulisi nähdä mahdollisuutena kehittää omaa sitkeyttä.
Epävarmuuden sietäminen on varmasti top 10 listalla akatemian aikana kehittyneistä taidoista. En suinkaan tarkoita, että epävarmuus olisi tullut talon puolesta, vaan uskon, että tämä on kaikkeen yrittämiseen liittyvä ominaisuus ja sen kanssa tulee oppia elämään. Poistumaan sitä ei nimittäin saa. Jos epävarmuuteen saa luotua oikeanlaisen suhteen, siitä saattaa oppia jopa tykkäämään. Onhan se juuri se tekijä, joka luo vaihtelua ja yllätyksellisyyttä elämään. Jos kaikki olisi koko ajan varmaan, tylsistyisimme hyvinkin pian. Pelkäämme epäonnistumista varmaan sen takia, että olemme tottuneet tarkkailemaan asioita kovin lyhyellä aikavälillä. Jos mokaa huomenna, niin saattaa hävetä asiaa loppuviikon, mutta kukaan ei todennäköisesti muista tapahtunutta vuoden kuluttua. Korkeintaan mokaaja itse. Jos todella haluamme saavuttaa jotain niin meidän tulisi sinnikkäästi vain yrittää uudelleen ja uudelleen, epäonnistumisista huolimatta. Jatkaa sinnikkäästi kuin pieni lapsi, joka yrittää nousta seisomaan ensimmäistä kertaa. Yrittää ja yrittää ja kun vihdoin luulee päässeensä pystyyn, niin romahtaa alas naamalleen. Meillä aikuisilla vaan sattuu olemaan toimintaa jarruttavia ominaisuuksia: vähemmän intoa ja enemmän harkintakykyä. Alamme muutaman kokeilun jälkeen ajattelemaan, että ehkei meistä oikeasti olekaan tähän ja luovutamme kesken kaiken.
Jakaudumme neljään epävarmuuden sietäjän tyyppiin.
- Välttää epävarmuutta kokonaan. Ei halua kohdata sitä, eikä koskaan edes aloita mitään. Ei ota riskejä vaan haluaa pärjätä valitsemalla aina turvallisen vaihtoehdon. Lopulta tukahtuu.
- Kestää jonkin verran epävarmuutta, mutta kun epävarmuutta on liikaa, lamaantuu täysin, vaikka tilanne saattaisi olla vielä korjattavissa.
- Reagoi epävarmuuteen taistelemalla. Pokkuroi epävarmuutta vastaan niin voimakkaasti, että lopulta uuvuttaa itsensä taistelussa.
- Kieltää epävarmuuden olemassaolon ja ottaa riskejä. Näille on tärkeää todistaa, etteivät he ole epävarmoja. Näin ollen heillä on mahdollisuus tehdä kaikista isoin kuoppa, kun lisäävät panoksia pottiin, vaikka peli olisi jo hävitty. Kun todellisuus lopulta iskee vasten kasvoja, he menevät shokkiin.
Tunnistatko itsesi näistä kuvailuista?
Yrittäjyys nähdään turhan usein yksin puurtamisena ja vaikeuksien selvittämisenä omin keinoin. Näkisin, että nimenomaan yrittäjillä tukiverkon merkitys kasvaa eikä kenenkään tulisi jäädä selvittämään ongelmia itsekseen. Jaksaminen ei ole osaamisen tai lahjakkuuden mittari, vaan viisas yrittäjä osaa pyytää apua sitä tarvittaessa. Yksin suunnitellessa on sitä paitsi helppo lykätä tekemistä vain eteenpäin, jolloin asia saattaa jäädä leijailemaan takaraivoon ja kasvaa hirveäksi möröksi. Kannattaa kerätä tukiverkkoonsa samassa tilanteessa olevia, sekä niin sanotusti ylemmällä ja alemmalla tasolla olevia yhteyksiä. Samalla tasolla olevien kanssa voitte ratkoa molemmille ajankohtaisia ongelmia (tai jakaa onnistumisia!), ylempänä olevat opettavat sinua ja alempana olevia voit opettaa itse. Kuten normaalissakin elämässä, myös yrittäjänä kannattaa kuitenkin olla tarkka siitä, ketä pitää lähellään. Joskus ystävät saattavat olla naamioituneita ”latistusmankeleita”, jotka käyttävät sinua oman itsetuntonsa parantamiseen. Jos siis tuntuu, että mikään ei suju ja epävarmuus painaa, kannattaa ensin tarkistaa, onko epähuomiossa ympäröinyt itsensä kusipäillä. Näkemystä kannattaa aina hakea mahdollisimman monipuolisesti, niin oppii tunnistamaan lannistusmankelit oikeista asiantuntijoista.
Kun ihminen lähtee yrittäjäksi, on tavoitteena myös menestyä. Menestykselle ei kuitenkaan ole mitään kaikenkattavaa selitystä, vaan jokainen määrittelee sen omalla tavallaan. Itselleni se merkitsee pääasiassa onnistumista jossain asiassa, jossa myös haluaa onnistua, eli omiin tavoitteisiinsa pääsyä. Rahaa käytetään usein menestyksen mittarina, mutta tietyn tason saavutettuaan se alkaa menettää merkitystään. Silloin joutuu miettimään, mikä on se asia, joka työssä todella tuo merkityksellisyyden tunnetta. Onko se yrittäjänä vapaus ja itsensä herruus vai haluaako, että tekemällään työllä olisi jokin suurempi merkitys. Kirjassa haastatellun Heikki Peltolan mukaan menestyksen tärkein mittari ei ole se mitä omistaa, vaan se, mitä hän merkitsee niille ihmisille, jotka ovat hänen ympärillään. Hän puhuu hyvästä johtajasta, joka menehtymisensä jälkeenkin oli muistettu siitä, että oli aidosti kiinnostunut työntekijöistään ihmisinä. Kun joku tekee sydämestään hyvää, se johtaa hyvään. Jos vain useampi ihminen ajattelisi samalla tavalla, niin asuisimme varmasti melko erilaisessa maailmassa.
Yrittäjyydessä toimii ihan samat säännöt kuin mitä tahansa muutakin tavoitetta kohti pyrkiessä: tärkeintä on aloittaa. Aloittaa mistä tahansa ja alkaa toimimaan asian eteen, vaikka ei olisikaan hionut täydellistä toimintasuunnitelmaa. Ihmiset jäävät liian usein paikoilleen jumittamaan odottaessaan, että tietäisivät mitä ovat tekemässä. Tärkeintä on saada asioita eteenpäin. Yrittää, kaatua, nousta ja jatkaa. Jossain vaiheessa touhuamista oppii ehkä nauramaan prosessille. Nöyryys, sitkeys, kyky oppia ja valmius pyytää apua vievät pitkälle.