- Esseen nimi: Tulevaisuuden identiteetit
- Kirjoituspäivämäärä: 10.12.2020
- Esseen kirjoittaja: Joose Homanen
- Kirjapistemäärä: 2
- Kirja: Tulevaisuuden identiteetit
- Kirjoittajat: Perttu Pölönen
Tulevat vuodet ja vuosikymmenet pakottavat jokaisen meistä arvioimaan itseämme ja paikkaamme maailmassa uudestaan. Kun työ muuttuu, käsityksemme itsestämme on myös muututtava. Silloin rajoista ja lokeroista ei ole hyötyä. Sopeutuminen ei onnistu, jos olemme ankkuroineet identiteettimme tietynlaiseksi, muuttumattomaksi ja staattiseksi. Jos työstä on tullut identiteettimme, työn varassa on silloin paljon. (Pölönen, 10)
Perttu Pölösen Tulevaisuuden identiteetit haastaa nykyisen tittelimaailmamme ja antaa samalla paljon uusia näkökulmia itsestämme, omista taidoistamme sekä identiteetistämme. Kirja jakautuu kahteen osaan, alkupuolella Pölönen pohtii identiteettiä ja sen muodostumista useista eri näkökulmista. Toinen osa käsittelee Pölösen kehittämiä taitotitteleitä, jotka ovat vaihtoehtoinen tapa itsensä määrittelyyn tulevaisuudessa. Taitotittelit eivät rajoitu mihinkään tiettyyn ammattiin, sillä ne ovat dynaamisia ja toimintaa kuvaavia sanoja. Esimerkiksi taitotitteli voi olla vaikkapa yhdistäjä, välittäjä tai kirkastaja. Todellisuudessa taitoja kuvaamaan ei riitä vain yksi taitotitteli, vaan ennemmin tulisi pyrkiä löytämään mieluummin joukko itseään kuvastavia taitotitteleitä.
Pölönen kertoo kirjassa ajattelevansa identiteettiä ulottuvuutena. Identiteetin ulottuvuuksia tulisi kuitenkin pyrkiä lisäämään, jotta olisi mahdollista kertoa itsestään monipuolisemmin. Yksiulotteinen identiteetti voisi olla esimerkiksi ”olen suomalainen mies”. Identiteettimme kannalta on tärkeää haluta sellaisia asioita, jotka vievät meitä haluamaamme suuntaan. Jos haluamme yhtä mutta teemme jotain toista, syntyy identiteettiristiriita. Tekomme ja halumme eivät ole linjassa. Odotamme tuloksia tekemättömästä työstä ja sitten petymme, kun saimme ansaitsemamme. Ilmaista juustoa ei ole kuin hiirenloukuissa. (Pölönen, 110)
Pölönen korostaa kirjassaan myös aitouden merkitystä. Kun uskaltaa olla sellainen kuin todella on, saa vastalahjaksi jotain aitoa, sillä aitous tuo mukanaan merkityksellisyyttä. Pölönen kuvaa aitoutta myös tasapainotteluna: ei pidä olla liian avoin tai liian feikki, sillä aitous vaatii turvaa. Turvan ja/tai luottamuksen puutteessa meistä tulee helposti epäaitoja, jottei sisimpämme haavoittuisi.
Tämä essee on vain lyhyt pintaraapaisu kirjasta, mutta silti kirjalle annan ehdottoman lukusuosituksen, sillä Pölösen lennokas ote ja syvälliset sekä kekseliäät pohdinnat antavat varmasti jokaiselle lukijalle uutta ajateltavaa tulevaisuutta varten.