Esseen kirjoittaja: Rosalin Sallinen
Kirjoituspäivämäärä: 30.06.2020
Kirjapistemäärä: 2 YPK
Teos: Työilmapiiri kuntoon
Kirjan kirjoittaja: Antti Aro
Kategoriat: Tiimiyrittäjyys
Antti Aro käy läpi kirjassaan työilmapiiriin vaikuttavia asioita ja tuo esiin ratkaisukeinoja. Esimerkiksi johtajan asemaa, työilmapiirin arviointia ja työilmapiiriongelmien hoitoa.
Työilmapiiristä yleensä puhutaan silloin kun ongelma on jo kohdattu. On tärkeää myös ylläpitää hyvää työilmapiiriä, silloin kun se on myös toimiva, koska hyvä työilmapiiri parantaa monella tavalla yrityksen tulosta ja työntekijöiden henkistä vointia. Täytyisi muistaa, että jokaisella on tärkeä panos yhteisen työilmapiirin eteen. Hyvä vuorovaikutus työntekijöiden kesken on tärkeää ja se näkyy ulos päin asiakassuhteissakin.
Viestintä nousi yhdeksi tärkeäksi tekijäksi. On hyvä käydä dialogia ja keskusteluita henkilökunnan ja johdon välillä. Teknologia myös mahdollistaa tänä päivänä organisaation välistä keskustelua, mutta toisaalta, se ei voi täysin korvata oikeaa fyysistä kohtaamista. Itse näen, ettei teknologia voi tai saa koskaan korvata aitoa läsnäoloa ja säännöllistä kohtaamista. Terve työyhteisö pystyy myös avoimesti keskustelemaan mahdollisista epäkohdista ja ongelmista.
Johtaminen on myös tärkeää, mutta sitä pidetään helposti ratkaisuna. Vastuu on jokaisella työntekijällä ja se voi helposti unohtua. Jokaisen olisi tärkeää tiedostaa, että omalla asenteella ja käyttäytymisellä on iso merkitys työhyvinvointiin ja työpaikan työilmapiiriin. Olen itse kokenut, kun työpaikalla on jatkuvasti vaihtunut työporukka ja on henkilö, joka ei pysty hoitamaan työtehtäviä. Näissä tilanteissa uskon, että johtajan on puututtava ajoissa tilanteeseen, ilman että monen työntekijän jaksaminen on koetuksella. Myös työterveyspalvelut on oltava helposti saavutettavissa, eikä työntekijöitä tulisi erotella työn suhteen keston mukaan. Olisi ajateltava kaikkien etua työssä jaksamiseen ja viihtymiseen, tämä on johtanut omalta osaltani siihen, että halusin lähteä entisestä työpaikastani, koska koin, että jouduin puolustamaan ja väsymään työn epäkohtiin, ilman että niihin tuli muutosta. Tulevaisuudessa aionkin kysyä tulevissa työpaikassa työilmapiiristä, sillä koen todella tärkeäksi. Jo valmiiksi kireä työilmapiiri on huono merkki.
Työntekijöiden välillä pitää olla luottamus, jotta tiimin jäsenet uskaltavat tuoda avoimesti esille omia mielipiteitään, tämä kertoo minusta paljon siitä, ettei konflikteja pelätä ja keskustelua syntyy ja työntekijät ovat aidosti kiinnostuneita työyhteisön toiminnasta ja sen kehittämisestä. Huono tilanne on todellakin se, jos työntekijät joutuvat pelkäämään ja välttelevät väittelyitä. Tämä ajaa siihen, ettei kukaan välitä ja halua ottaa vastuuta asioista. Jokainen työntekijä pitäisikin kokea, että on hyväksytty virheineen työyhteisössä. Tämä on mielestäni tärkein asia, eikä sitä voi liikaa korostaa. Olemme kuitenkin laumaeläimiä ja toivomme, että kuuluisimme joukkoon. Turvallisuudentunne ja luottamus toiminnassa on kaiken a ja o. Jokainen täytyisi kokea, että uskaltaa tehdä jotain sellaista, mitä ei ehkä normaalisti uskaltaisi. Riskien ottaminen ja meneminen epämukavuusalueelle on asioita, jossa ihminen kehittyy parhaiten!