- Muumit ja olemisen arvoitus
- 29.6.20
- Esseen kirjoittaja: Tuukka Pennanen
- Kirjapisteet: 2
- Kirja: Muumit ja olemisen arvoitus
- Kirjan kirjoittaja: Jukka Laajarinne
- Kategoria/Opintojakso: 8. Henkinen kasvu / tiimioppijan matkaeväät
En olisi ikinä arvannut miten paljon viisautta lapsuuden muumit pitävät sisällään. Olin lukiessani suorastaan häkeltynyt siitä, miten syvällisiä opetuksia Tove Jansson on muumeihin kätkenyt. Rehellisesti sanottuna koin jopa ajoittaista ahdistusta kun tässä kirjassa käsiteltiin elämän kovaa todellisuutta ja käytiin hyvin syvissä vesissä aika ajoin. Lapsuudessa aina niin huoleton muumilaakso olikin todellisuudessa ahdistuksen laakso ja Nuuskamuikkunen olikin yhteisön vastuuta pakoileva yksilö, eikä pelkästään viisas seikkailija. Kokosin tähän muutamia kohtia kirjasta, joista sain oivalluksia tai pohdin niistä pääni puhki.
Muumipeikossa ja pyrstötähdessä muumilaaksoa uhkaa komeetta, jolloin Muumipeikko matkaa Nipsun kanssa kohti Yksinäisten Vuorten Tähtitornia. Matkallaan he kohtaavat synkkiä, pimeitä ja suorastaan lohduttomia maisemia. He kohtaavat ensi kertaa myös Nuuskamuikkusen. Nuuskamuikkunen näkee samassa synkässä maisemassa kauneutta. Kyseinen maisema ja ympäristö ovat heille kaikille sama ja yhteinen, mutta kuitenkin täysin erilainen. Siinä missä Nuuskamuikkunen näkee suurta kauneutta, on Muumipeikolle ja Nipsulle täysin lohduton. Joka päivä ja hetki voimme tehdä valinnan siitä, miten suhtaudumme vallitsevaan tilanteeseen. Kuulen paljon viisautta Nuuskamuikkusen toteamuksessa: ”Minä omistan kaiken mitä näen ja mistä pidän. Minä omistan koko maailman.” Se kertoo Nuuskamuikkusen vapaudesta tässä ihmeellisessä maailmassa.
Jokaisessa yhteisössä on tilanteesta riippuen tiukemmat tai löyhemmät kriteerit normaalille ja yhteisöön sopivuudelle. Joskus käy kuitenkin niin, että joku ”suistuu raiteiltaan” ja horisee omiaan julkisella paikalla. Muistan esimerkin lapsuudestani, kun olimme perheeni kanssa ajamassa Ruotsin läpi autolla ja Etelä-Ruotsissa eräässä pizzeriassa näin vanhan naisen, joka puhui yksin ääneen. Ajattelin että tuo nainen oli hullu. Viime aikoina olen kuitenkin ymmärtänyt, ettei tuo nainen ollut kovin kaukana ns. ”normaalista ihmisestä.” Tuo nainen vain sanoi ääneen ne ajatukset, joita me kaikki pyörittelemme päissämme. ”Raiteilta suistuminen” on myös erikoinen termi, ihan kuin elämässä olisi valmiit raiteet joilla jokainen kulkee läpi elämän. Mahtavaa, että tämä ajatus kyseenalaistettiin tässä kirjassa. Tällainen raiteiltaan suistunut henkilö voi vaikuttaa pelottavalta, hänhän voi tehdä tai sanoa ihan mitä tahansa. Vapaus on pelottavaa.
Edes muumit eivät ole niin viattomia kuin miltä vaikuttavat. He esimerkiksi tuomitsevat Mörön yhteisön ulkopuolelle vain sen perusteella miltä hän vaikuttaa, ei sen perusteella mitä hän on tehnyt. Mörkö ei oikeastaan ole tehnyt yhtään mitään. Mörkö joutuu oikeudenkäyntiin, jossa hänet on oikeastaan tuomittu jo etukäteen. On suorastaan ahdistavaa miten yhteisön mielivaltaisuus tuomitsee Mörön erilaisuuden ja ulkopuolisuuden takia. Oikeudenkäynnissä Mörkö on valmis vaihtamaan esineen toiseen, jolla hän osoittaa esineiden olevan vain välineitä jonkun toisen esineen tavoitteluun. Me ihmiset emme eroa Möröstä kovin paljon, tavoittelemme asioita, jotka ovat pelkkiä välineitä toisten asioiden tavoitteluun jne. Kun toimimme näin, toiset ihmiset määrittelevät ja tuomitsevat meidät.
Muumien viattomuus ja suvaitsevaisuus eivät olekaan niin puhdasta minkälaisena sen aikaisemmin ajattelin. Myös heitä yhdistää jako meihin ja muihin. Yhteisöt muodostuvat yhteisesti jaettujen arvojen varaan. Yhteisön ulkopuolelle jäävät ne, jotka eivät jaa näitä samoja arvoja. Yhteisön ulkopuoliset nähdäänkin toisinaan vaaraksi yhteisölle, vähän niin kuin hattivatit näyttäytyvät muumeille. Ulkopuoliset haastavat yhteisön arvot, näyttämällä elämää toisenlaisessa arvojärjestelmässä ja siten osoittamalla, ettei valitsemamme tapa elää olekaan ainut mahdollinen. Tämä voi aiheuttaa yhteisössä identiteettiongelmia ja muutenkin kaikenlainen kyseenalaistaminen voi tuntua uhkaavalta. Yhteisön arvojen kyseenalaistamisen lisäksi oman ajattelun kyseenalaistaminen voi olla melkoista itsensä kanssa painimista.
Olen huomannut ajattelevani todella päämääräkeskeisesti jo pitkään. Erityisesti työelämässä tämä ajattelu korostuu niin omassani kuin yleisessäkin ajattelussa. On kuitenkin muitakin tapoja ajatella. Mitä jos toisiin ihmisiin suhtautuisi muuten kuin välineinä? Mitä jos sen sijaan, että koko ajan pyrkii tulemaan joksikin, suhtautuisikin itseensä jotenkin toisin? Haluatko nähdä vain määränpään vai koko matkan?