Kirja: Vahva
Kirjoittaja: Erik Bertrand Larssen
Kirjapistemäärä: 2
Esseen kirjoittaja: Mia Ylhäinen
Kirjoituspäivämäärä 11.12.2020
Opintojakso: Tiimioppijan matkaeväät
Jatkumona Larssenin Paras -kirjalle luin samaa mentaalivalmennuslinjaa seuraavan Vahva -kirjan. Kun edellisessä kirjassa keskityttiin tavoitteisiin ja niiden saavuttamiseen, tässä keskitytään löytämään oma sisäinen vahvuus ja priorisoimaan elämänsä sisältöä.
Edellisestä kirjasta tutulla ronskilla tyylillä opetellaan luopumaan turhista asioista, jotta voimme elää täysin tässä hetkessä, läsnä. Larssen listaa seuraavat kahdeksan asiaa, joista jokaisen ihmisen pitäisi hänen mukaansa luopua:
Valittaminen, itsesääli, arvostelu, kateus, laiskuus, stressi, riittämättömyydentunne, itsekkyys.
Osan näistä allekirjoitan täysin. Valittaminen käy hermoille, sekä valittamista kuuntelevien ihmisten että omien, koska valittaessa usein aistii oman negatiivisuutensa ja ärsyyntyy siitä lisää. Itsesääli puolestaan kertoo mielestäni usein huonosta itsetunnosta ja epävarmuudesta, jotka itsessään eivät ole pahoja asioita, vaan jotain josta voi kasvaa pois. Arvostelua voi olla seka positiivista että negatiivista, mutta kaiken ainainen arviointi ja arvostelu on uuvuttavaa ja pinnallista. Kateus on luonnollista, ja raja ihailun ja kateuden välillä on häilyvä – ja se pitää oppia erottamaan. Laiskuus koskee näistä kahdeksasta eniten itseäni. Motivaationpuute ja mukavuudenhaluisuus saavat ihmisen laiskistumaan ja menemään virran mukana ennemmin kuin muovaamaan omaa tietään, kuten Larssen kirjassa kuvailee. Stressaamisesta pois oppiminen kuulostaa myös hankalalta ja jopa mahdottomalta – eihän omalle stressaamiselleen mitään voi! Mutta kirjan teemana on nimenomaan hetkessä eläminen; ilman tulevaisuudesta tai huomisesta stressaamista. Riittämättömyydentunne tuntuu myöskin olevan erittäin yleinen tunne, ja itse kunkin tulisi opetella olemaan vertailematta itseään muihin. Ja viimeisenä itsekkyys – itselleni hankalin näistä kahdeksasta. Kuinka olla epäitsekäs, kun ei aina edes huomaa omaa itsekkyyttään? Olen 22-vuotias, ja sain vasta pari vuotta sitten ensi kertaa kuulla osaavani olla välillä todella itsekäs – ja tämä järkytti minua, koska en ollut ajatellut olevani lainkaan itsekäs. Uskoisinkin, että itsekkyyden poistaminen lähteekin hyvästä itsetunnosta ja oman itsekkyytensä tunnistamisesta; asia, jota itsekin yritän harjoitella.
Näiden kahdeksan asian lisäksi Larssen esittelee kirjassa kahdeksan asiaa, jotka jokaisen tulisi itselleen suoda:
Usko omiin kykyihin, arvot, pelottomuus, järjestys, antamisen ilo, ratkaisija sekä keskusteleminen kuolleiden/kuoleman kanssa.
Nämä eivät ole aivan yhtä yksiselitteisiä kuin aiemmat kahdeksan asiaa, joista luopua. Esimerkiksi keskusteleminen kuolleiden/kuoleman kanssa viittaa hetkessä elämiseen seuraavan ajatuksen kautta ”olisitko tyytyväinen elämääsi, jos nyt saisit kuulla kuolevasi pian?”, ja mieleen tulevien ongelmakohtien korjaamiseen. Itselleni näistä ehdottomasti eniten treeniä vaatii usko omiin kykyihin. Olen itsevarma niistä kyvyistä, joissa tiedän oikeasti olevani hyvä, mutta tietyt taidot, jotka olen todistanut monesti osaavani, tuntuvat silti enemmän heikkouksilta kuin vahvuuksilta. Yksi näistä on valokuvaus. Minulla on ainainen alemmuuskompleksi, josta en tunnu pääsevän eroon millään. Ehkä yksi syy on, etten ole vielä löytänyt sitä oikeaa tapaa ja tyyliä kuvata – omaa väriäni.
Kaiken kaikkiaan kirja oli mukava läsnäolon ja itseuskon oppitunti.