Esseen kirjoittaja: Ruska Tuohimaa
Kirjoituspäivämäärä: 22.02.2020
Kirjapistemäärä: 1
Teos: Vikisijän virsikirja. Lopeta valittaminen. Aloita tekeminen (2018).
Kirjan kirjoittaja: Ville Kormilainen ja Jukka Niemelä
Kategoriat: Itsensä johtaminen
Ota itseäsi niskasta kiinni! – keittiöpsykologinen opas arjen kontrollointiin
Päätin, että ensimmäiset Y-Akatemian kirjani tulisivat käsittelemään itselleni vaikeita teemoja ja liittyisivät henkilökohtaisiin ominaisuuksiini. Koin, että tarvitsisin uudenlaisia näkökulmia toimintamalleihini, jotka koin tähän hetkeen itselleni sopiviksi. Yksi näistä teemoista on kokemukseni siitä, etten saa asioita niin paljon tehtyä kuin haluaisin. Tunnustan, että minulla on taipumusta odottaa parempaa hetkeä toimia ja tehtävät jäävät vuorimaiseksi kasaksi odottamaan tekijäänsä viime tinkaan asti. Hommat tulevat lopulta tehdyksi, mutta aiheuttavat minulle turhaa stressiä. Vastaavasti koen, että oman arkeni hallinta on paikoin hyvinkin retuperällä, mikä ennestään luo paineita omalle jaksamiselleni.
Näistä lähtökohdista käsin valitsin itselleni ensimmäiseksi lukemiseksi Ville Kormilaisen ja Jukka Niemelän kirjoittaman Vikisijän virsikirjan. Kirjassa käsitellään pintapuolisesti erilaisia arjenhallinnan työkaluja, jotka auttaisivat vähentämään valittamista. Vikiseminen siten olisi oire jostain muusta, mihin henkilö voi itse vaikuttaa. Kirja itsessään on kirjoitettu hyvin populistisesti ja helppolukuisesti, mikä vuoksi kirja on kevytlukuista. Toisaalta se on kirjan vahvuus, mutta myös sen heikkous. Kirjassa käsitellään runsaasti valittamisen taustalla olevia asioita, mikä antaa mielikuvaa siitä, että vikisemisen taustalla voi olla monia asioita.
Kirjan pintapuolisesta käsittelytavasta esimerkiksi otan itselleni läheisen aiheen, eli painonhallinnan. Virsikirjan mukaan ei ole pikateitä onneen eli mitkään pikadieetit eivät auta. Tämän jälkeen todetaan, että painonhallintaan “[–] pätee vanha kliseinen viisaus: syö vähemmän kuin kulutat. Se ei tosin ole mikään oikotie onneen.” (Kormilainen ja Niemelä, s. 21). Kirjoittajat toteaa, että pitää luopua pikavoittojen tavoittelu ja tekemään asioita paremmin. Se, mikä on paremmin, ei avata. Saati, kuinka paljon vähemmän pitää sitten syödä? Tosin kirjoittaja itse myöntää heti seuraavassa lauseessa, ettei kyse ole oikotiestä onneen. Mistä sitten on kyse? Tyhjästä heitosta, jonka kosketus todellisuuteen jää haperaksi. (Kormilainen ja Niemelä, s. 21).
Kyseinen esimerkki kertoo juuri mainitsemastani kirjan heikkoudesta. Asioita käsitellään hyvin pintapuolisesti, eikä esimerkiksi syvällisemmin pohdita ilmiöiden taustalla olevia käyttäytymismekanismeja. Väitteitä heitellään, eikä niitä kunnolla sidota mihinkään. Se tekee tekstistä itsessään kevyttä läpikahlattavaa, mutta syö samalla sen uskottavuutta. Kirjan loppupuolella todetaan, että “Tietysti välillä on hetkiä, jolloin on lupa vikistä”. 150 Mitä nämä hetket ovat? Siihen ei anneta vastausta vaan kyseessä on heitto muiden joukossa.
Kirjan pääuskomus on se, että henkilö voi valita toimia toisin. Esimerkiksi sivulla 22 on kahden valinnan mahdollisuus, jossa henkilö voi valita miten voisi toimia. Itse taas en usko siihen, että henkilö voi noin vain päättää muuttaa toimintaansa, mikäli päätökselle ei ole henkistä motivaatiota tai painoarvoa. Esimerkiksi pahimmassa masennusjaksossa sain jatkuvasti kuulla, kuinka voin valita olevani onnellinen. Niinkö? Jos minulla ei ole ajattelurakenteita, jotka eivät tue kyseistä päätöstä, niin millä ihmeen tavalla kykenen tekemään toisenlaisen valinnan? Tämä taas vaatii runsasta itsetuntemuksen lisäämistä, sillä pitää oppia ymmärtämään niitä ajattelumalleja ja minäkuvan sirpaleita, jotka tukevat valintaa. Mikäli päänupissa ei ole rakenteita, jotka tukevat muutosta, on oman kokemukseni mukaan varsinkin isommat muutokset maltein mahdottomia.
Mutta ei jäädä liikaa kiinni kirjan pinnalliseksi jäävään otteeseen ja jatkuviin heittoihin, joihin voisin tarttua useampaakin, mutta esseen pituus pitenisi liikaa. Mitä muuta kuin ärsytystä kirja minulle tarjosi? Kirjassa muistutetaan muun muassa unen merkityksestä, mikä konkretisoitui minulle nyt alkuvuoden aikana. Jatkuva kropan ylivireys oli aiheuttanut minulle mittavan univajeen viime syksyn jäljiltä, minkä vuoksi oma jaksaminen oli heikkoa. Vapaa-aika pitkälti meni nukkuen, mutta toisaalta kroppani oli levon tarpeessa eli uni tuli tarpeeseen. Tosin en aio kirjan oppien mukaisesti herätä aamuisin vielä aikaisemmin, sillä tiedän kokemuksesta, etten tule hyötymään siitä muuten kuin syvempänä univajeena. En yritä pakottaa itseäni aamuvirkkujen muottiin, mikäli en sitä ole. Kokemuksesta tiedän, ettei se minun kohdallani toimi. Mieluummin nukun pidempään ja teen juttuja kunnolla levänneenä kuin pakotan itseni toimimaan oman biologisen rytmini vastaisesti.
Toinen itselle aiheellinen muistutus tuli siitä, että kannattaa edetä pienin askelin ja ottaa välitavoitteita. Tätä olenkin viime vuodet opetellut, sillä aiemmin luovutin helposti sillä minulla ei ollut välitavoitteita. Siitä oppineena olenkin pilkkonut toimintaani nykyään enemmän, mutta myönnettävää, voisin pilkkoa lisääkin saadakseni enemmän kokemuksia onnistumisista eikä vain jatkuvasta prosessissa olosta odottaen päämäärää. Se tukisi motivaatiotani, joka on paikoin hyvinkin horjuva.
Kolmas kirjan anti oli kehumiseen liittyvä. Kirjoittajat kertovat kuinka kehumalla voi saada niin sanotun vikisijän hiljaiseksi ja kehumista käytetään monissa yrityksissä. Tästä nappasin idean onkeeni ja tulin ehdottaneeksi kehukeskiviikkoa, joten koen saaneeni kirjasta muutakin matkaani kuin turhautumisen. Jäin miettimään, voisinko käyttää sitä omassakin elämässäni muokatakseni kokemustani itsestäni.
Rehellisesti ilmaistuna, kirjassa oli paljon hyviä pointteja. En kuitenkaan tuntenut niiden auttavan minua enempää, sillä muuttaakseni omaa toimintaani tarvitsen syvällisempää otetta ymmärtääkseni oman mieleni logiikkaa. Kirja edustaa minulle siten klassista “ota ittees vaan niskasta kiinni” -metodia, joka pohjautuu pitkälti siihen olettamukseen, että henkilö voi muuttaa toimintaansa, mikäli vain haluaa. Kyse on pitkälti myyttisestä tahdonvoimasta, jonka voimin voi muokata käytöstään, miten haluaa ja milloin haluaa. Kenties se toimii osalle, mutta omalla kohdalla kyse on sanahelinästä, johon olen korviani myöten kyllästynyt.
Lopputuloksena. Vikisijän virsikirja on teos, joka kevyellä otteella vain raapaisee pintaa. Se toimii kenties heille, joille riittää pinnallinen ja suorituskeskeinen tapa muuttaa omaa elämäänsä, mutta syvällisempää ajatusrakenteiden avaamista käyttäytymisen taustalla eivät kirjoittajat pahemmin harrasta. Neuvot jäävät siten pinnallisten mietelauseiden tasolle, mikä voi toimia heille, joilla on peruspalikat jo hallussa ja tukka putkella suorittaminen elämäntapa.