Älykäs johtaminen 7.0 – Kuinka kasvaa viisaaksi johtajaksi? (2016)
Pentti Sydänmaanlakka
Essee Jarno Pirinen 12.5.2018
Kategoria: Johtaminen
Kuten kaikki jo tietää, johtamisesta on kirjoitettu tuhansia kirjoja vuosien varrella. Kirjoissa yleensä annetaan tietoa ja ohjeilta johtamiseen, mutta käytäntö unohtuu täysin. Älykäs johtaminen 7.0 on poikkeus perinteiseen johtamisesta kertovaan kirjaan, sillä tämä teos pohjautuu tarinoihin. Tarinat pohjautuvat faktoihin, höystettynä pienillä lisämausteilla. Teoksen pääpaino on, että älykkään johtajan pitää osata myös tehdä asioita konkreettisesti, eikä pelkästään ajatuksen tasolla. Teoksessa käsitellään mm. itsensä johtamista, tiimin ja organisaation johtamista sekä yksilöiden johtamista. Johtaminen on vaikuttamista toiseen tai toisiin henkilöihin. Mutta kuka johtaa meitä ja ketä me johdamme, kun puhutaan itsensä johtamisesta? Itsensä johtaminen on jatkuva, koko elämän mittainen oppimisprosessi, missä opimme tuntemaan itsemme entistä syvällisemmin.
Teoksessa annetaan hyvä esimerkki, missä jokainen itse muodostaa organisaation: organisaatiossa on kehon, mielen, tunteiden, arvojen sekä työn osastot. Sinun täytyy tarkastella jatkuvasti, kuinka osastot toimivat ja suunnitella niiden yhdessä toimiminen. Keho ja fyysiset toiminnot ovat erittäin tärkeitä ihmisen jaksamiselle, sillä jos liikunta, ravinto tai lepo unohtuu, ei ajatuksemmekaan toimi. Keho on mielen temppeli, joka täytyy pitää hyvässä kunnossa. Myös mielen hallinta vaatii säännöllistä harjoittelua, jotta ajatuksemme toimii paremmin. Harjoittelemalla saamme ajatukset kasaan paremmin, eikä mielessä pyöri turhia asioita. Kun mieli ja ajatus toimii hyvin, niin opimme, havainnoimme ja muistamme paremmin. Tunneälykkyys on myös tärkeää, jotta osataan lukea omia sekä muiden ihmisten tunteita. Vuorovaikutustilanteet ovat paremmalla tasolla, kun osataan lukea tunteita. Lisäksi asioissa pitäisi miettiä, ratkaistaanko tilanne tunteella vai järjellä. Neljäntenä tärkeänä asiana on arvot.
Arvot määrittävät sen, kuinka me elämme ja toimimme. Kun arvot ovat kohdallaan, niin ihmisen henkinen kunto on hyvä. Viimeisenä asiana on työ. Työ poikkeaa muista paljon, ja työ tarkoittaa ammatillisten toimien hoitamista. Täytyy olla selkeät työtehtävät, tavoitteet, riittävä osaaminen ja jatkuva kehittyminen. Kun nämä viisi edellä mainittua asiaa ovat kunnossa, voit sanoa, että olet hyvä itsensä johtaja. Jos aiot johtaa muita, opettele ensin johtamaan itseäsi. Tiimin johtaminen on noussut tärkeään rooliin, sillä tiimi on organisaation tärkein suoritus- ja osaamisyksikkö. Tiimin johtaminen on monipuolista yhteistoimintaa, mihin kaikki osallistuvat aktiivisesti. Virallinen johtajakin tulee olla, mutta johtajan vastuuta on jaettu tasaisesti koko tiimille. Tiimille tulee luoda positiivinen energia, hyvä yhteishenki, hyvä synergia sekä intoa tai jopa intohimoa, jotta toimivuus olisi maksimaalista. Tiimiin ei koskaan kannata laittaa kolmea samanlaista ihmisitä, vaan tiimissä tulee hyödyntää kaikkien omaa osaamista. Tiimistä löytyy esim. myyntimies, ajattelija, tekijä sekä talousguru. Erilaisuus tulisi nähdä voimavarana, eikä negatiivisena asiana!
Oman kokemani pohjalta olen täysin samaa mieltä, että tiimiin tarvitaan erilaisia ihmisiä, sekä annetaan kaikkien tuota sitä erilaisuutta esille. Kun itse ei osaa tai ei keksi jotakin ratkaisua, niin toisella voikin olla jo valmis ajatus asiasta. Innovointikin on paljon tuloksellisempaa, kun ajatusmaailmat eroavat tiimin kesken. Mielestäni kirja oli mukava poikkeus perinteisistä kirjoista, juurikin tarinoiden ansiosta. Tarina on aina kiinnostavampi, kuin ns. pelkkä teksti, sillä tarinan pohjalta päästään suoraan konkretiaan. Miten asioita on oikeasti tehty, mitkä asiat toimivat ja mitkä eivät. Suosittelen lämpimästi kirjan lukemista johtajuudesta kiinnostuneille, tai henkilöille, jotka eivät jaksa lukea aina niitä samanlaisia teoksia.