Esseen kirjoituspvm: 14.8.2020
Esseen kirjoittaja: Esko Tiainen
Kirjan nimi: Liikuntaravitsemus
Kirjailija: Olli Ilander
Sivumäärä: 408
Kirjapisteet: 2
Opintojakso: Johtajuus
Pseudotieteellisen ja kokemusperäisen ravitsemustiedon nojalle on onneksi tehty loistavia, tutkittuun näyttöön perustuvia alan ammattilaisten kirjoittamia ravitsemusteoksia, joista tässä yksi voimannäyte. Energiansaannin tärkeyttä ei voi kiistää urheilijoillakaan ja se on sijoitettuna takuuvarmaksi perustaksi pyramidin pohjalle. Kehitykseen tähtäävän harjoittelijan on siis ensimmäisenä varmistettava positiivinen energiansaanti kulutukseen nähden ja sen jälkeen tulee vasta seuraavaksi tärkeimmät palaset.
Urheilijat pärjäävät erinomaisesti ravitsemussuositusten mukaisella ruokavaliolla, vaikka usein kuuleekin puhuttavan ihan muusta myös vähemmän liikkuvien ihmisten osalta. Energiankulutuksen suuruus, tavoitteet ja harjoittelussa eniten käytössä olevat energiantuottojärjestelmät voivat kuitenkin vaikuttaa makroravintoaineiden painotukseen, joihin lisäksi tulee liittää yksilölliset mieltymykset. Monipuolisella ja laadukkaalla ravitsemuksella varmistetaan yleensä myös riittävä mikroravintoaineiden saanti, mutta joissain tapauksissa tiettyihin mikroravinteisiin voi olla tarpeellista kiinnittää lisähuomiota.
Kun puhutaan ravitsemukseen liittyvästä luotettavasta tiedosta, sitä saadaan laadukkaista yksittäisistä tutkimuksista ja tutkimusyhteenvedoista. Ihmiset ovat subjektiivisia ja päätelmiin vaikuttavat omat havainnot ja kokemukset, tutkimuksista saatavat tulokset ovat objektiivisia. Korkeatasoisimmat tutkimukset ovat yleensä näitä tutkimusyhteenvetoja, joissa on koottuna aiheeseen liittyen tutkimukset, jos ne läpäisevät valintakriteerit. Tällaisista yhteenvedoista saatujen tulosten luotettavuus ja niistä tehtävät johtopäätökset käytännön tasolle ovat luotettavampia, kuin yksittäisten tutkimusten (jos siis yhteenvedossa sisällytetyt tutkimukset ovat laadullisesti korkeita). Monista aiheista löytyy tutkimustuloksia sekä puoleen, että toiseen, joten tällaisissa tilanteissa tutkimuskysymykseen ’’eniten oikeaa vastausta’’ etsitään yhdistelemällä laadukkaita yksittäisiä, sekä yhteenvetotutkimuksia. Tästä muodostuu kokonaistutkimusnäyttö, joka voi tulevaisuudessa päivittyä uusien, laadullisten ja aiheeseen liittyvien tutkimusten myötä. Yksittäiset tutkimukset voivat tarjota tiettyyn aiheeseen liittyen tutkimustuloksia hyvinkin ristiin, joten tällaisissa tilanteissa ei ole suotavaa tehdä nopeita johtopäätöksiä, koska yksittäisten tutkimuksien tuloksista ei voida tehdä vielä luotettavia päätelmiä, vaikka sen laatu olisikin korkea.
Kirjassa käsitellään myös lisäaineita, ja oma kantani niihin on, että ne ovat sopivissa määrin täysin turvallisia ja niitä katastrofoidaan aivan syyttä suotta. Kuten kirjassa mainitaan: on tärkeää muistaa, että suurin osa lisäaineista ovat yhdisteitä, joita löytyy myös prosessoimattomasta ruuasta. Lisäaineiden vaikutuksia ihmiselle on tutkittu todella paljon (ja tutkitaan edelleen) ja niiden käyttö on sallittua suositelluissa määrin ihmiselle, jos niiden käytöstä ei koidu haittaa suurissa määrin suositusmääristä yliannostettunakaan.
Suosittelen kirjaa kaikille, ketkä haluavat luotettavaa näyttöön perustuvaa tietoa ravitsemuksesta, energiansaannista, makroravinto- ja mikroravintoaineista sekä muista ei-aivan-niin tärkeistä ravitsemukseen liittyvistä asioista. Ravitsemukseen liittyen tietoa löytyy niin järjettömän paljon, joista todella paljon on täyttä puppua, joten tämän kirjan luettuasi opit varmasti myös suhtautumaan ravitsemustietoon kriittisemmin!